Tänäänkin niitä kauhistellaan moralistisen paheksuvasti: klikkiotsikoita.
Mediapomo Kari Kivelä kertoo elämän tarinansa alkaen poikasena monistamistaan pikkulehdistä aina Alma Median johtotehtäviinsä saakka. Siinä missä moni kollega vikuroi ja pähkäili eettisten kysymysten parissa, siinä Kivelä pisteli mutkat suoriksi: kylmän harkiten ja viisaasti.
Kirja on sensaatioteollisuutemme voittoisa kuvaus, joka soveltuu mainiosti kaikille, jotka haluavat oppia journalismin yhden taiteenlajin osaajiksi. Se tarkoittaa uutisoinnin koko ravintoketjua aina ideoinnista, hankinnasta, jalostamisesta kohti suuren yleisön hillitöntä juttunälkää kohden.
Kivelä osasi viedä tiedotusvälineensä laajempiin kuvioihin: yhteistyöhön monien tahojen kanssa.
Kivelän kirja on osittain galleria valtakunnan mahtipoliitikoista ja heidän avuttomuudestaan julkisuuden kanssa. Maatamme hallinneet eivät ole olleet mestareita maineensa varjelussa. Jyrki Katainen, Juha Sipilä ja Matti Vanhanen joutuvat julkisiin kriiseihin.
Syy ongelmiin oli, etteivät poliitikot osaa valita parasta vaihtoehtoa tai valita parasta neuvonantajaa.
”Uhrit” ojasta allikkoon
Toimiessaan Iltalehden kustantajana ja päätoimittajana (2005–2017) Kivelä pääsi toteuttamaan keltaisen lehdistön vaistojaan. Lukemattomat kerrat hän joutui pohtimaan – kun hankkimaansa skuuppia oli työstämässä – uskaltaako vai ei, ja jos niin millä rämäkkyydellä.
Usein ”uhrit” olivat oman epäonnensa seppiä. Runoilija Paavo Haavikkoa lainaten: ”Parodia, ne tekevät sen itse”.
Esimerkiksi pääministeri Matti Vanhasen julkisuuden hallinta oli luokiteltavissa tyyppiin: tonttu. Vanhasen törttöily naisasioittensa kanssa saa Kivelän kertaamana suorastaan hirtehisen historian oppitunnin. Se missä monet muut sähelsivät hutikassa, sen Vanhanen teki selvin päin.
Pääministerin parisuhdesotkut olivat Iltalehdelle onnenpotkuja, joita Kivelä kiittelee ylistäen loistavaa toimittajakuntaansa. Kansijuttu ”Matti vei vieraan naisen kotiinsa” myi lehteä 160000 kappaletta! Vanhasen jääviyden paljastus Raha-automaattiyhdistyksen avustusten jaossa myi 80000 kpl. Kertokaa nuo luvut irtonumerohinnoilla sekä kasvavina mainostuloilla!
Kun keskustapuoluelaiset uhkasivat ostoboikoteilla, samaan aikaan pohjoisen Pohjanmaan ”raamattuvyöhykkeillä” myynti vain lisääntyi. Oivallinen olikin se suviseuralaisen uskovaisen lausahdus: ”Raamatusta luemme, miten asioiden pitäisi olla, iltapäivälehdistä miten ne ovat”.
”Paskanjauhanta 2.0”
Jyrki Kataisen pääministerinä olo ei kompastellut naisjuttuihin, vaan uusien ideoiden liki epätoivoisiin hakuyrityksiin. Kivelälle ja koko ammattikunnalle oli mieluisaa seurata ilmiötä nimeltä Pekka Himanen. Tämä oli suomalaisen tiedemaailman ihmelapsia, jonka esseegeneraattori ylsi väitöskirjatasolle.
Ikää oli karttunut vasta 20 vuotta. Siksipä hänen neroutensa puoleen oli helppo kumartua, vaikka filosofien teksteistä ei kukaan selvää saa.
Kataisen virhe oli ostaa Himaselta 0,7 miljoonan euron hintainen ainekirjoitus ilman kilpailutusta. Se oli tulevaisuusselvitys siitä, miten Suomen kulttuuri saadaan kukoistamaan (Kukoistuksen käsikirjoitus WSOY 2010). Himasen saamat muutkin tilaustyöt lyötiin populistisin sanakääntein valtamedioissa kuin sydämen kyllyydestä.
Helppo siinä oli Kari Kivelän ja muiden keltaisten lehtitalojen irrotella vapaasti. Innostuipa HS omistamaan ilmiölle pääkirjoituksen ja toimittaja Virpi Salmen nimeämään Himasen työn leimalla ”Paskanjauhanta 2.0”.
Kari Kivelä kertoo innostuksella oman elämäkertansa, mutta uhraa huomattavan osa kirjastaan kuvaten näkyvien poliitikkojemme ällistyttäviä mokia. Omiaan Kivelä kehuu. Ammattiveljiinsä ja sisariinsa kilpailevissa lehtitaloissa hän suhtautuu ymmärryksellä.
Pitkään Uuden Suomen päätoimittajana ollut ja sen jälkeen Iltalehteä pääkirjoittajana palvellut Jyrki Vesikansa luonnehti Matti Vanhasen naishumppaa ”myöhäispuberteetiksi”. ”Jökö” palveli Iltalehteä vankan historiatuntemuksensa turvin ja ylläpiti lehdessä luotettavuutta.
Suomi Natoon
Kivelä manaa journalistien olevan yli 60-prosenttisesti keskustasta vasemmalla. Suomalaisia poliitikkoja hän kritisoi laiskuudesta ja hyväuskoisuudesta. Itse hän kannatti Suomea Natoon vuodesta 2010 lukien.
Aatos Erkko fanitti Tarja Halosta presidentiksi, joka antoi Erkkojen ja Herlinien suvuille satojen miljoonien veroedut poistamalla varallisuusveron samalla kun Kelan lääkekorvaukset ja asuntolainakorkojen vähennykset ajettiin liki nollaan: köyhät kyykkyyn.
Iltapäivälehtien ja sosiaalisen median nousu tappoi perinteistä lehdistöä pahasti. Markkinointi keksi uusia kanavia. Kivelä kiteyttää kehityksen: ”Parempi olla kannibaali kuin liha”. Power Point -diat hän luokittelee ajattelun rollaattoreiksi.
Hän kannatti keskioluen myynnin vapauttamista noin 20000 kauppaan, mikä toteutui vuonna 1969. Mitä? Kivelä oli tuolloin vasta 10-vuotias.
”Tamminiemen pesänjakajat” -teosta (1981) hän luonnehtii torpedoksi, jolla Ahti Karjalaisen presidenttiehdokkuus upotettiin. Ehkä, osittain, mutta Helsingin Sanomien poliittisen demaritoimituksen tarkoituksena oli varmistaa Mauno Koiviston (sd.) kansansuosio, jatkaa Ahtisaarella (sd.) ja Halosella (sdp). Näin HS (sd?) sai itselleen mieluisan presidenttiketjun.
Kari Kivelä: Punkkari & mediapomo. Otava 2025.
