”Kun luvut eivät täsmää, kyse ei ole talousohjelmasta vaan sumutuksesta”

Sinuhe Wallinheimon mukaan SDP:n talouspoliittiset avaukset eivät vastaa sopeutustarvetta.
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin avaukset Iltalehden haastattelussa eivät herätä kansanedustaja Sinuhe Wallinheimossa (kok.) kiitosta.

Haastattelussa Lindtman kertoi olevansa valmis leikkaamaan esimerkiksi yritystuista, Kela-korvauksista ja tietyistä maataloistuista. SDP olisi myös halukas perumaan yhteisöveron alennuksen.

SDP:n puheenjohtaja mainitsi myös lähdeveron sekä konsernin korkovähennyksen.

Lisäksi SDP:n pidemmän aikavälin tavoitteena on Lindtmanin mukaan hoitotakuun tiukentaminen, työttömyysturvan ja asumiestuen suojaosien palauttaminen sekä uuden aikuiskoulutustuen luominen.

Wallinheimo muistuttaa, että tuleva sopeutustarve on 8–11 miljardia euroa.

– Antti Lindtman vastaa siihen palauttamalla tukia, lisäämällä menoja ja luettelemalla vanhoja säästökohteita ilman uskottavaa mittaluokkaa, Wallinheimo kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

– Kun luvut eivät täsmää, kyse ei ole talousohjelmasta vaan sumutuksesta. Ei näin.

Nuorisojärjestön mielestä Suomessa pitäisi tehdä vähemmän töitä ja kerätä enemmän veroja.
Työn verotus ei saa olla ylinopeussakko siitä, että ihminen pyrkii eteenpäin, sanoo Janne Heikkinen.
Mohamed Abdukardir Ali oli kirjoilla asunnossa, jossa asui myös rikoksista tuomittu mies.
Mainos