Ukrainan yleisradioyhtiö Suspilne kertoo krimiläisestä 18-vuotiaasta Artem-pojasta, joka matkasi 3000 kilometriä, jottei hänen tarvitsisi sotia venäläismiehittäjän puolesta kotimaataan vastaan.
Artem syntyi vuonna 2007 Zaporižžjassa, josta perhe muutti Krimin Sevastopoliin hänen ollessaan 5-vuotias. Vuonna 2014 Venäjä miehitti Krimin, mutta pieni Artem kysyi ”mikä se Venäjä on?“. Miehityksen myötä Artemin elämä jatkui suljetussa sortojärjestelmässä, joka rankaisi toisinajattelusta, eikä tarjonnut nuorille mitään oikeita mahdollisuuksia.
Vuonna 2015 Artem huusi kerran koulunsa ikkunasta “Kunnia Ukrainalle!”. Minuutteja myöhemmin koulupsykologi riensi luokkaan ja kysyi kuka huusi. Huutonsa myöntänyt Artem otettiin puhutteluun ja hänelle kerrottiin, että kyse on ”natsi-iskulauseesta”, jota ukrainalaiset muka käyttävät ”tappaessaan Donbasin lapsia”.
”Venäjä ei ole minun maani”
Artem olisi halunnut toimittajaksi, mutta meni opiskelemaan tietotekniikkaa ammattikouluun huomattuaan, mitä Krimillä ja Venäjällä tapahtuu oikeille toimittajille. Vankeuden mahdollisuus pelotti ja masensi.
Artem sanoo, ettei häntä kiinnostanut koulu, koska se oli vain pakkopullaa, jotta hän saisi toisen asteen tutkinnonsa. Todistuksensa hän aikoo käännättää ukrainaksi, jotta voi sitten käyttää venäläistodistusta vaikka takan sytyttämisen.
– Minä aina inhosin oloani Venäjällä. Se ei ollut minun maani, ei minun isänmaani. Minut oli vain pakotettu siihen, toteaa Artem.
Hän olisi halunnut matkata länteen, erityisesti Slovakiaan, mutta Euroopassa ei tunnusteta Krimin miehityshallinnon asiakirjoja. Tämän jälkeen suunnitelmana oli ansaita 6000 dollaria ja matkustaa opiskelemaan Yhdysvaltoihin.
Lopulta suunnitelmaksi tuli pakeneminen Krimiltä ja Venäjältä, kun venäläinen kutsuntalautakunta totesi Artemin palveluskelpoiseksi. Palveluskelpoisuus todettiin sillä perusteella, että Artem oli saapunut lautakunnan kuultavaksi moottoripyörällä. Se riitti siihen, että hänen munuaisvaivansa voitiin jättää huomiotta.
Rajanylitys Valko-Venäjän kautta
Artem otti yhteyttä ukrainalaisvapaaehtoisiin. Syyskuun 30. päivänä 2025 alkoi hänen matkansa kohti Valko-Venäjää. Hän sanoi vanhemmilleen menevänsä vaeltamaan tyttöystävänsä kanssa Rostovin metsiin. Toisin kuin vanhempansa, Artem ei tiennyt, ettei Rostovissa ole metsiä, joten vanhemmat aavistivat jotain.
Rostovin, Voronezhin, Brjanskin ja Smolenskin kautta Artem saapui Valko-Venäjän pääkaupunkiin Minskiin.
Minskissä hän sai Ukrainan konsulaatissa muutamassa tunnissa kutsun Ukrainaan. Rajan hän ylitti Makrany–Domanoven rajanylityspisteellä ja oli näin pian Ukrainassa.
Muutaman tunnin päästä Artem oli Kiovassa ja sai kuulla ensimmäistä kertaa maan kansallishymnin. Hän kävi hakemassa Ukrainan lipun ja jättämässä sen Maidanina tunnetulle Itsenäisyydenaukiolle.
