Venäjän kenttätykki Ukrainan rintamalla. / Zvezda

Kremlin arkkivihollinen: Tämä on Vladimir Putinin suurin pelko

Kasvavat sotatappiot voivat lopulta horjuttaa Venäjän presidentin otetta vallasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain tiedusteluarvion mukaan Venäjä on menettänyt jo yli 13 000 sotilasta lokakuussa aloitetussa hyökkäyksessä Donetskin alueella sijaitsevaa Avdijivkan kaupunkia vastaan. Sodan aiheuttamat jättimäiset tappiot ovat pyyhkineet pois noin 15 vuoden pyrkimykset modernisoida maan asevoimia.

Ukrainan kannalta huolena on, että taistelu voi käydä yhä vaikeammaksi, jos länsimaiden tuki heikkenee lähiaikoina. Tuorein tukipaketti on ollut pitkään jumissa Yhdysvaltain kongressissa poliittisten kiistojen vuoksi.

Ukrainalainen helikopterilentäjä sanoo CNN:lle, että vastarinnan jatkaminen olisi hyvin vaikeaa ilman Yhdysvaltain tukea. Hänen mukaansa asevoimien ylläpito ei onnistu toistaiseksi vain ukrainalaisin voimin.

Kansainvälisen Magnitski-kampanjan vetäjä ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin arkkiviholliseksi kutsuttu Bill Browder arvioi, että apupaketin jumiutuminen kongressiin olisi kuin valtava joululahja Kremlille.

– Ukrainalaiset näyttivät meille kaksi vuotta sitten, että he pystyivät pistämään venäläisille vastaan alivoimaisinakin, kunhan he saivat edes jonkinlaisia voimavaroja. Sodan oli tarkoitus kestää kolme päivää, mutta sen alusta on nyt lähes kaksi vuotta, Browder toteaa CNN:n haastattelussa.

Hän huomauttaa, että sodan alun jälkeen eniten aseapua on virrannut Yhdysvalloista. Jos tukivirta nyt katkeaa, niin Vladimir Putin pääsee lähemmäs tavoitteitaan.

Länsimaiset asiantuntijat ovat syksyn mittaan varoittaneet, etteivät pelkästään kovat tappiot saa Venäjää lopettamaan operaatiotaan. Venäjän tämänhetkiset sotatappiot ovat yli 20 kertaa suuremmat verrattuna Neuvostoliiton tappioihin Afganistanissa kymmenen vuoden aikana.

– On huomioitava, että Putin ei juurikaan välitä siitä, kuinka monta hänen sotilaistaan saa surmansa. Hänellä ei ole empatiaa. Hän on oikeastaan psykopaatti, Bill Browder toteaa.

Venäjän presidentin päähuolena ovat mahdolliset sisäiset levottomuudet ja poliittisen haastajan ilmaantuminen.

– Putin pystyy jatkamaan tätä niin pitkään kuin hän pyörittää totalitaarista järjestelmää, jossa kukaan – edes kaatuneiden vaimot ja siskot – eivät pysty nousemaan vastarintaan. Mutta jos näin tapahtuu jossain vaiheessa, ja vastarinta alkaa järjestäytyä, niin silloin Putin on todella vaikeassa paikassa, Browder jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)