Kiusaaminen on koulujamme vaivaava ikuisuusongelma. Kaikki tietävät, että suomalaisissa kouluissa kiusataan ja asialle pitäisi tehdä jotain.
Toimivia ja riittävän tehokkaita toimia vaan ei tunnu löytyvän. Valitettavan moni koulukiusattu ja hänen perheensä on joutunut havahtumaan tilanteeseen, jossa edes koulun henkilökunnalle kertominen ei saa kiusaamista loppumaan. Puuttumiskeinot ovat olemattomia tai kiusaamista ei oteta edes tosissaan.
Ainaisen voivottelun sijaan olisi tärkeää, että asiasta puhuttaisiin vihdoin suoraan ja oikeilla nimillä. Koulujen puuttumiskeinot ovat liian lepsuja. Muodolliset puhuttelut ja jälki-istunnot eivät ole riittävä rangaistus kouluväkivallan tekijälle. Väkivaltaisesti tai häiritsevästi käyttäytyvälle oppilaalle on tehtävä selväksi, että hänen toimintansa on väärin eikä hänellä ole oikeutta pahoinpidellä tai muulla tavoin häiritä muita oppilaita keskellä koulupäivää.
Nykyinen laki mahdollistaa kouluille tehokkaan puuttumisen kiusaamiseen, mutta valitettavan usein niitä keinoja ei haluta tai osata käyttää. Koulukiusaamiseen erikoistunut juristi Paula Kess arvioi Verkkouutisten haastattelussa, että taustalla on se, että opetusalalla asioista ei uskalleta puhua suoraan ja kaikki opettajatkaan eivät ole perillään velvollisuuksistaan koulukiusaamiseen puuttumisessa.
Suomalaisissa kouluissa kiusataan paljon, koska asiaan ei puututa eikä seurauksia ole. Kyselyiden mukaan seurausten puute onkin monelle kiusaajalle kannuste jatkaa muiden oppilaiden kiusaamista. Alle 15-vuotias pahantekijä ei joudu edes rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan. Pahimmat kouluhäiriköt tietävät tämän ja käyttävät lainsäädännön porsaanreikiä häikäilemättömästi hyväksi. Tilannetta ei helpota yhtään se, jos koulussa väkivaltaiseen käytökseen ei haluta tai osata puuttua riittävällä jämäkkyydellä vaan ongelmat yritetään lakaista epämääräisen kivakoulupuheen alle.
Kouluväkivalta on siitä mielenkiintoinen ilmiö, että vaikka aiheesta puhutaan paljon, mikään ei loppupeleissä tunnu muuttuvan. Ongelman annetaan jatkua vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Itse asiassa tilanne on vain pahentunut. Nykyään tulee kasvavissa määrin julkisuuteen tapauksia, joissa oppilailta on takavarikoitu jopa teräaseita kesken koulupäivän.
Tällaiset uutiset ovat pöyristyttäviä. Kuinka moni aikuinen suostuisi käymään sellaisessa työpaikassa, jossa saa jatkuvasti pelätä, milloin vieressä istuva työkaveri lyö sinua nyrkillä päähän tai uhkailee puukolla? Tuskin kovin moni. Tällainen työkaveri myös erotettaisiin työpaikalta hyvinkin nopeasti ja joutuisi oikeuteen vastaamaan teoistaan.
Sen sijaan koulumaailmassa lapset joutuvat elämään jatkuvassa pelossa, koska koulussa tapahtuvaa väkivaltaa ei suostuta ottamaan vakavasti. Koulussa muita pahoinpitelevä oppilas ei joudu oikeuteen, vaan korkeintaan rehtorin puhutteluun ja kenties tunnin jälki-istuntoon. Seuraavana päivänä sama voidaankin toistaa uudelleen.
Huolestuttava kehitys näkyy myös koululaisille tehdyissä kyselytutkimuksissa, joiden mukaan koulukiusaamisesta ei uskalleta edes kertoa, koska asiaan ei kuitenkaan puututa tai puuttumiskeinot ovat niin heikkoja, etteivät ne muuta tilannetta. Pahimmassa tapauksessa kiusaaja saa vain lisäpuhtia kiusata muita entistä pahemmin.
Ei tämä näin voi mennä. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kouluympäristöön ilman pelkoa siitä, että hän joutuu pahoinpitelyn tai muun rikollisen toiminnan kohteeksi. Sen varmistaminen on koulun ja siellä työskentelevien aikuisten vastuulla.
Kouluväkivaltaa sivusta katsova tai vähättelevä opettaja on tilanteeseen yhtä syyllinen kuin kouluväkivallan tekijä itse. Silloin myös velvollisuuksiaan laiminlyövän opettajan on jouduttava vastuuseen. Hyssyttelyn on loputtava.
LUE MYÖS:
Eikö koulu puutu lapsesi kiusaamiseen? Näin viet asiaa eteenpäin
Tekoäly valjastettiin kiusaamiseen, ilmiö leviää nopeasti somessa
Yhä useampi nuori hyväksyy kiusaamisen – ”Jos toinen on ruma tai ärsyttävä”
Kiusataanko lastasi koulussa? Tunnista nämä hälytysmerkit
Tekeekö lapsesi näin? Merkit viittaavat vaaraan syrjäytyä
Kantelua ei enää tarvita: Avit voivat puuttua koulun epäkohtiin suoraan





