Kolme epäiltyä Kiinan vakoojaa pidätettiin Saksassa

Kolmikko keräsi tietoa huipputeknologiasta, jota Kiina voisi hyödyntää sotilaallisesti.
Kiinan merivoimien alus vierailulla Suomessa vuonna 2015. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Kiinan merivoimien alus vierailulla Suomessa vuonna 2015. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Saksassa on pidätetty kolme Saksan kansalaista, joita epäillään vakoilusta Kiinan salaisen palvelun hyväksi. Deutche Wellen mukaan kolmikko on toimittanut Kiinalle tietoa, jotta maa pystyisi parantamaan laivastonsa kyvykkyyttä.

Syyttäjänviraston mukaan kolme epäiltyä, Herwig F., Ina F. sekä Thomas R, otettiin kiinni Düsseldorfissa sekä Bad Homburgissa ja heidän koteihinsa ja työpaikoilleen suoritettiin etsinnät. Epäilty vakoilu on tapahtunut tarkemmin määrittelemättömänä ajankohtana ennen kesäkuuta 2022.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Thomas R. on DW:n tietojen mukaan ollut Kiinan turvallisuuspalvelu MSS:n palkkalistoilla. Hänen väitetään keränneen tietoa uusista teknologioista, joita voisi hyödyntää sotilaallisesti.

Herwig ja Ina F puolestaan pyörittivät yritystä, jonka nimissä otettiin yhteyttä saksalaisiin tutkijoihin. Pariskunta teki saksalaisen yliopiston kanssa sopimuksen, jonka puitteissa he saivat tietoa laivojen suuritehoisten moottoreiden osista, joita voisi hyödyntää sota-aluksissa. Kiinan viranomaiset rahoittivat tutkimushanketta.

Saksan sisäministerin Nancy Faeserin mukaan Kiinan bisnes-, teollisuus-, ja tutkimusvakoilu muodostavat merkittävän uhan ja suojautumista tullaan tehostamaan laajasti.

Arvion mukaan vuonna 2024 välitettiin noin 4,8 miljardin dollarin edestä varjopankkitoimintaan liittyviä rahavirtoja.
Peking kiistää väitteet ja syyttää Yhdysvaltoja sensaatiohakuisuudesta.
Mainos