Opiskelijoita lukiossa Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kolmansista maista tuleville lukio-opiskelijoille lukuvuosimaksut

Toisen asteen opiskelijat eivät lakimuutoksen jälkeen enää ole valtionosuusrahoituksen piirissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kolmansista maista tulevien opiskelijoiden pitää jatkossa maksaa lukuvuosimaksut sekä lukiokoulutuksessa että ammatillisessa koulutuksessa. Kyseiset opiskelijat eivät siten enää ole valtionosuusrahoituksen perusteena, kertoo opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotteessa.

Samalla ammatillisen koulutuksen järjestäjille tulee mahdolliseksi myydä tutkintoon johtavaa tilauskoulutusta myös EU- ja ETA-valtioiden kansalaisille. Valtioneuvosto antoi tänään asiaa koskevan lakiesityksen.

Yle kertoi helmikuussa, kuinka maksuttomien opintojen vuoksi ulkomaalaisista opiskelijoista on tullut monille pienten paikkakuntien lukioille liki elinehto, sillä ne saavat korvausta opiskelijoista valtionosuuksina.

Ei koske vaihto-opiskelijoita

Lukuvuosimaksuja koskeva esitys ei koske Euroopan talousalueella vakituisesti asuvia kolmansien maiden kansalaisia eikä vakiintuneiden ohjelmien kautta saapuvia vaihto-opiskelijoita, jotka eivät tule suorittamaan koko tutkintoa tai lukion oppimäärää. Myös tilapäistä suojelua saavat rajataan maksullisuuden ulkopuolelle samaan tapaan kuin korkeakouluissa.

Ammatillisen koulutuksen oppisopimuskoulutukseen työnteon perusteella myönnettävällä oleskeluluvalla tulevilla opiskelijoilla ei ole lukuvuosimaksuvelvollisuutta.

Lakiesityksessä tarkennetaan myös oppivelvollisuuslakia siten, että lain soveltamisen ulkopuolelle jäisivät kolmansista maista tulevat Suomessa opiskelutarkoituksessa oleskelevat henkilöt.

Ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin ja lukiolakiin lisätään säännökset koulutuksen järjestäjien tiedonsaantioikeudesta hakijan ja opiskelijan oleskelulupatietoihin sekä koulutuksen järjestäjien oikeudesta luovuttaa oma-aloitteisesti tietoja Maahanmuuttovirastolle.

Oleskeluluvan myöntäminen opiskelua varten edellyttää jatkossa koulutuksen järjestäjän määräämien maksujen suorittamista.

Esitys liittyy pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan. Sen mukaan ammatillisen koulutuksen järjestäjille avataan mahdollisuus myydä tutkintoon johtavaa tilauskoulutusta myös niin, että koulutettavina ovat EU- ja ETA-valtioiden kansalaiset, vastaavalla tavalla kuin korkeakouluissa. Lukuvuosimaksujen taustalla ovat kuntien normien purkamista ja maksutulojen lisäämistä koskevat linjaukset sekä kehysriihen päätös keväältä 2025.

Esitys liittyy valtion vuoden 2026 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2026.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)