Kokoomusedustaja: Tässäkö tuleva suomalainen kasvutarina?

Janne Jukkolan (kok.) mukaan ruokaketju voi olla iso valtti Suomelle.
Kuvituskuva maatilalta. LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN
Kuvituskuva maatilalta. LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN

Kansanedustaja Janne Jukkolan (kok.) mukaan ruokaketjulla on mahdollisuus nousta tulevaksi suomalaiseksi kasvutarinaksi.

– Tarvitsemme kasvua, ja sitä syntyy jalostusastetta nostamalla. Jos viemme maailmalle vain raaka-aineita, kilpailemme pelkällä hinnalla. Kun viemme korkeammalle jalostettuja elintarvikkeita, arvo jää kotimaahan – niin tuottajalle, teollisuudelle kuin koko Suomelle, hän perustelee Ilkka-Pohjalaisessa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

Jukkola kirjoittaa, että Suomen ruokaviennistä 1,4 miljardia euroa suuntautuu tällä hetkellä Itämeren alueelle. Se on noin 0,3 prosenttia alueen ruokamarkkinoista. Tavoitteena on nostaa osuus yhteen prosenttiin.

– Sen saavuttaminen olisi valtava harppaus suomalaiselle ruokaketjulle, Jukkola kirjoittaa.

– Juuri Itämeren alueella suomalainen laatu tunnetaan – ja makutottumukset, laatuvaatimukset sekä kaupankäynnin toimintatavat ovat meille tuttuja, hän toteaa.

Jukkola paaluttaa etenkin pienten ja keskisuurien elintarvikealan yritysten tarvitsevan suoraviivaisempia vientipalveluita ja vähemmän byrokratiaa. Hän haluaisi rakentaa valtakunnallisen ruokaklusterin Etelä-Pohjanmaalle, jossa on hänen mukaansa jo valmiiksi tarvittava osaaminen ja vahvat verkostot.

– Yhteisellä sitoutumisella voimme tehdä ruokaketjusta seuraavien vuosikymmenten suomalaisen kasvutarinan, Pohjanmaan energiakeskittymän tavoin.

Varhaisperunoita ei kannata keittää aivan kypsiksi asti.
Toiseksi tärkeimpänä kyselyssä pidettiin kotimaisen tuotannon turvaamista.
Mainos