Kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva on huolissaan romahtavista oppimistuloksista Suomessa. Hän ei myöskään pidä uskottavana, etteikö kukaan tietäisi mistä tulokset johtuvat.
– Syynä ovat sinänsä hyvää tarkoittavat, mutta käytännössä mahdottomat uudistukset, joilla opettajilta on viety mahdollisuudet keskittyä opettamiseen, Kaleva toteaa Twitterissä.
Kansanedustaja viittaa kommentillaan Helsingin Sanomien julkaisemaan juttuun, jossa kerrotaan opetus- ja kulttuuriministeriön sivistyskatsauksen tuloksista. Niiden mukaan oppimisen taso jatkaa heikkenemistään. Näkemystä vahvistaa se, että kansainvälisissä Pisa-pisteissä Suomen sijoitus on heikentyneet vuodesta 2006 lähtien.
Atte Kalevan mukaan taustalla on eritoten inkluusio, joka viittaa nykykoulujen pyrkimykseen sijoittaa kaikki oppilaat samoihin luokkiin riippumatta esimerkiksi oppimishäiriöistä. Erityisluokat eivät kuulu inkluusion periaatteisiin.
– Opettajan aika menee järjestyksen ylläpitoon ja erityislasten tarpeiden huomioimiseen, eikä näitäkään pysty hoitamaan kunnolla, Kaleva sanoo.
– Näin ei voi jatkua.
Kalevan mielestä erityislapsille pitää tarjota heidän tarvitsemaansa tukea ja opettajan auktoriteettiasema tulisi palauttaa. Myös erityisluokat pitäisi hänen nähdäkseen tuoda takaisin keinovalikoimaan.
Suomi erottuu kansanedustan mukaan maailmassa eritoten laadukkaalla peruskoulutuksella, turvallisella yhteiskunnalla ja puhtaalla luonnolla.
– Näitä emme saa hävittää, olemme sen velkaa lapsillemme ja lastenlapsillemme.
HS kertoi, että oppimistulokset romahtavat, eikä kukaan tunnu tietävän miksi. No, minä voin kertoa syyn.
Syynä ovat sinänsä hyvää tarkoittavat, mutta käytännössä mahdottomat uudistukset, joilla opettajilta on viety mahdollisuudet keskittyä opettamiseen.https://t.co/4unaqdzb76
— Atte Kaleva (@AtteKaleva) January 14, 2023