Kansanedustaja Tere Sammallahti (kok.) haastaa kaikki kansanedustajat luopumaan TikTok-somepalvelun käytöstä. Sammallahden mukaan Kiinan heikosti peitelty tuki Venäjälle ja imperialismi kolmansissa maissa muodostavat pitkällä aikavälillä merkittävän turvallisuuspoliittisen uhan läntisille demokratioille.
– Kiina on totaalinen valvontayhteiskunta, jossa TikTokia ylläpitävän ByteDancen kokoinen yhtiö ei voi toimia ilman ehdotonta kuuliaisuutta Kiinan kommunistipuolueelle. Näin ollen kaikki TikTok-data on Kiinan hallinnon käytössä heidän niin halutessaan. Siksi kaikkien kansanedustajien, ja miksei myös muidenkin kansalaisten on hyvä luopua TikTok-sovelluksen käyttämisestä, Sammallahti toteaa.
Hänen mukaansa valtava määrä käyttäjiltä kerättyä dataa aina käyttöprofiileista jopa yksityisviesteihin muodostavat kansallista turvallisuutta uhkaavan työkalun informaatiovaikuttamiselle.
– TikTokin tietoturvaongelmista on puhuttu tietoturvamaailmassa jo vuosien ajan. Muun muassa monessa USA:n osavaltiossa TikTokin käyttö on kielletty julkishallinnon laitteilla ja liittovaltiotasollakin etsitään keinoja kieltää sovellus kokonaan. Suomessa asiaan kuitenkin suhtaudutaan yhtä huolettomasti kuin Venäjän muodostamaan turvallisuuspoliittiseen uhkaan vielä muutama vuosi sitten, Sammallahti jatkaa.
Hänen mielestään TikTokin nopea täyskielto ei välttämättä ole mahdollista eikä edes tarkoituksenmukaista. Kansanedustajat voisivat kuitenkin toiminnallaan näyttää esimerkin koko Suomelle.