Asuntorakentamisen elpyminen on ollut poikkeuksellisen hidasta, uutisoi Kauppalehti. Rakentaminen on vähentynyt ja Rakennusteollisuus arvioi heikon tilanteen jatkuvan tänä vuonna, sillä vuoden alusta myönnettyjen rakennuslupien ja uusien asuntoaloitusten määrä on edelleen laskussa.
Myös myynnissä olevien asuntojen määrä on kääntynyt laskuun. Valmiita asuntoja on silti myymättä tuhansia.
Jatke-konsernin johtaja Hannu Anttonen huomauttaa heikon tilanteen kestäneen jo kahdeksan kvartaalia. Hän uskoo, että muutosta asuntorakentamiseen on luvassa.
– Mikään alamäki ei jatku ikuisesti, vaan tilanne paranee vielä, hän sanoo Kauppalehdelle.
Tällä hetkellä korkeat korot hidastavat sekä asuntojen rakentamista että myyntiä. Myös kustannusten nousu ja inflaatio lisäävät alan epävarmuutta. Tilanne alalla voi kuitenkin muuttua jo loppuvuotta kohden, mikäli korot laskevat ja inflaatio taittuu odotetusti.
Anttonen huomauttaa, että heikosta tilanteesta huolimatta kysyntää asunnoille on jatkossakin, sillä kaupungistuminen jatkuu.
Vaikka asuntokauppa käy heikosti, toimitiloille on kysyntää, kertoo Anttonen.
– Toimitilarakentaminen ja julkinen rakentaminen sentään vetävät, hän sanoo.