”On eläinteologian aika”, mainitaan heti alkuun Suomen ev.-lut. kirkon julkaisemassa esseekokoelmassa, joka sisältää elinteologisia mietteitä. Eräiltä osin kirja muotoutuu eläinoikeuksien katekismukseksi. Suhtautuminen eläinten hyväksikäyttöön yhtenä tärkeänä ihmiskunnan ravinnonlähteenä on ristiriitaista. Samalla Helsingin seurakuntien pää-äänenkannattajan – Kirkko ja Kaupungin – uusi päätoimittaja kirjoittaa, että ”journalisteina emme pyri määrittelemään lukijan puolesta, miten asioista tulisi ajatella”.
Kirkon tutkimus ja koulutus esittelee julkaisussaan ”eläinteologiaansa” monilta eri näkökulmilta, joskin yksi – äärimmäisen kielteinen – näkemys iskee särön kultivoituneeseen ja itsehillintää ilmentävään keskusteluun. Taustaa uskovaisten pohdiskelulle luo käsitys, ettei Raamattumme kiellä eikä kristinusko tuomitse lihan nauttimista.
Yleinen – aika paljolti propagoitu – näkemys on väittää, että tuotantoeläinten kasvatusolosuhteet olisivat huonontuneet, kun on siirrytty pastoraalisista luonnonläheisistä laiduntamismuodoista kohti ravinnon teollista tuotantoa. Olosuhteet maitten ja maanosien välillä vaihtelevat suuresti. Vastuuntunto eläinten hyvinvoinnista on kehittynyt vasta viimeisinä vuosisatoina. Raamattu on kahden vuosituhannen ajan paikoin suositellut laupeutta myös luontoa ja elämiä kohtaan samalla, kun joissakin muissa uskonnoissa eläinuhrit ovat olleet käytännön arkea.
Eläinsuojelulla pitkä historia
Eläin- ja ympäristöetiikan dosentti Elisa Aaltola vastaa kirjoituksellaan kysymykseen ”Miksi eläinetiikka?” Hän näkee ihmisen ja eläimen suhteiden puhuttaneen jo kahden ja puolenvuosituhannen ajan. Filosofimatemaatikko Pythagoras oli innokas kasvissyönnin kannattaja, koska hän näki selviä yhtäläisyyksiä ihmisten ja eläinten välillä.
Aristoteleen seuraaja Theofrastus suositteli eläinten sisällyttämistä oikeudenmukaisuuden piiriin: käyttö ruoaksi tulisi olla sallittua vain, kun se on ihmisen selviämisen kannalta välttämätöntä.
Tänä päivänä ajatus ilman lihaa, kalaa ja ilman maitotuotteita selviävästä ihmiskunnasta on mahdottomuus. Antiikin ajoista lähtien filosofit ovat korostuneesti puhuneet julmuuden vastaisuudesta. Oleellista ei ole se, osaavatko eläimet järkeillä ja tuntea, vaan että ne tuntevat.
Ympäristötietoisuus heräsi eläinsuojelun suhteen voimakkaasti silloin, kun Peter Singer julkaisi 1975 teoksen Animal Liberation. Hänen väitteensä oli, että eläinten intressit on otettava tasavertaisetsi huomioon silloin, kun tehdään elämiä koskevia päätöksiä. Singerin teoksen sisältämistä hyvistä ajatuksista monet eläintensuojeluyhteisöt saivat toiminnoilleen liioiteltua yllykettä.
Radikalismi näkyy ja meni liiallisuuksiin
Varsinkin Englannissa Singerin ajatukset herättivät radikaaleissa asenteita, jotka sallivat vapautusterrorismin. Navettoihin ja turkistarhoihin tunkeuduttiin, ajoneuvoja poltettiin ja maatalousalan yrittäjien lapsia ja koteja kiusattiin. Vaikka kyse oli täysin laillisista elinkeinoista, näkymättöminä esiintyneet vandalistit katsoivat oikeudekseen vahingoittaa muiden omaisuutta. Kyse oli yleiseen mielipiteeseen vaikuttamisesta mutta laihoin tuloksin. Samalla kun kiusanteko sai osakseen huomiota, vastarinta jyrkkeni. Suomalaiset eläinten vapauttajat omivat samat metodit.
Toki eläintenpito ei kaikilta sujunut hyvin – samoin kuin ei tänä päivänä lemmikkienkään osalta. Vahingot olivat joissakin tuhotöissä suuria, ja suuri huomiota osakseen saanut oikeudenkäynti pidettiin Kauhavalla, kun kolme kettutytöiksi nimettyä oli joutunut kiinni. Satojen minkkien luontoon päästäminen hinnoiteltiin ja tuli kalliiksi.
Todellinen turkistarhoihin kohdistunut vapautustyö koki arvovaltatappion, kun kettutyttöjä tukenut ja ”ymmärtänyt” aikuinen mies joutui kiinni Orimattilassa. Hän oli esiintynyt julkisuudessa suurena tarhaiskujen ymmärtäjänä, joka omien sanojensa mukaan ei kuitenkaan ollut varsinaisissa tuhotöissä – sattuipa vain niin että kiusantekoon uupunut tarhaaja onnistui ampumaan haulin ko. yllyttäjän takamukseen. Tämä joutui kiinni.
Tuorein yhteenotto vain turhan jyrkkää sanailua
Runsas kaksi vuotta sitten pastori Kari Kuula onnistui nostamaan myrskyn ja herättämään huomiota Kirkko ja Kaupunki –lehden sivustoilla. Hän luonnehti eläinten pitoa rumasti keskitysleiritoiminnaksi, loukaten alan järjestöjä, maatalousyrittäjiä kuin myös osaa seurakuntaväestä. Ensin lehti pahoitteli tapahtunutta, nykyisen päätoimittajan edeltäjä ehti ottaa kärjistyksen pois, mutta Julkisen Sanan Neuvoston päätös oli natsikorttia heilutelleen pastorin kannalta suorastaan kannustava.
Hienoa on lukea eläinteologiaa luotaavasta julkaisusta, kuinka tyynesti, hyvin perustellusti ja vailla räikeitä ylilyöntejä työtään puolustaa luomulampuri ja maatalousyrittäjä Jarmo Latvanen. Onpa hän vielä pappikin, joka asustaa aivan muualla kuin rähinän aloittanut Kari Kuula, joka toimii mahdollisimman kaukana maatalousyrittäjien maailmasta – Kauniaisissa.
Tai oikeastaan juuri Suomen keskimääräisesti suurituloisimmassa Kauniaisten kaupungissa voit nähdä maataloustuotteita käytettävän: kettu- ja minkkiturkkeja ja paikallisessa marketissa ostettavan sitä vähän kalliimpaa lihaa ja kalaa. Matka sieltä maaseudulle ja maaseudun oloihin on mietteissä ja mitoissa suuri.
Kari Latvus & Heikki Pesonen: Eläinteologia ja eläinoikeudet kirkon kysymyksenä. Kirkon tutkimus ja koulutus 2023.
