Kiinalaisia sota-aluksia Huangpun telakka-alueella Kantonissa. Google

Kiinan satamaan ilmestyi satelliittikuvassa aivan uudenlainen sotalaiva

Asiantuntijan mukaan havainto kielii kiivaasta kehitystyöstä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinan Kantonin satamassa on kuvattu varsin epätavallinen sotalaiva, joka vaikuttaisi asiantuntija-arvion mukaan yhdistävän niin sukellusveneen kuin pinta-aluksenkin ominaisuuksia.

Havainnosta kerrotaan tästä löytyvässä Naval Newsin analyysissä.

Merisodankäynnin asiantuntija H.I. Sutton arvioi, että kyseessä on mitä todennäköisimmin miehittämätön alus, joka kulkee mahdollisesti osittain pinnan alla. Vaikka mitään vahvistettua tietoa ei olekaan, kyseessä saattaisi Suttonin mukaan olla erittäin nopea niin sanottu ”aselaiva”. Käytännössä kyseessä olisi siis vaikeasti havaittava ja valtavaa ohjuslastia kuljettava alus, joka tukisi esimerkiksi miehitettyjä sotalaivoja hieman samaan tapaan kuin miehitettyjen sotilaslentokoneiden tueksi kehitettävät suuria aselasteja kuljettavat droonit.

Sutton on jakanut X-palvelussa jutun lopusta löytyvän havainnekuvan siitä, miltä alus voi tähän mennessä tiedetyn perusteella näyttää. Varsinaisia satelliittikuvia Naval News ei ole vielä julkaissut.

”Mysteerilaivaa” rakennetaan fregattien ja korvettien telakkana tavallisesti tunnetussa Huangpussa. Aluksen noin 65 metrin mittainen runko on ollut satelliittikuvien perusteella piilossa pressujen alla. Tämän sanotaan olevan varsin epätavallinen käytäntö tällä telakalla.

H.I. Suttonin mukaan Kiinan Internetissä on kiertänyt huhuja osaksi sukelluksissa kulkevasta ”arsenaalilaivasta” jo vuodesta 2017. Silloiset spekulaatiot keskittyivät kuitenkin lähinnä väännöksiin vanhoista amerikkalaisista alussuunnitelmista.

Sutton huomauttaa, että eräs tärkeä palanen puuttuu. Asiantuntija muistuttaa, ettei aluksen kannesta ole vielä nähty kunnon kuvia, joista ohjussiilot erottuisivat.

Hän heittää ilmoille vaihtoehtoisia teorioita.

Suttonin mukaan kyse voi olla myös erilaisten lentävien, pinnan kulkevien tai jopa sukeltavien droonien tukialuksesta.

Joka tapauksessa alushanke kertoo asiantuntijan mielestä kiivaasta kehitystyöstä Kiinan sotateollisuudessa.

Viime aikoina on tihkunut huhuja, tietoja ja kuvia useista innovatiivisista laivahankkeista.

– Kiinan laivaston uusien keksintöjen tahti jatkaa kiihtymistään. Valtavan laivanrakennusteollisuuden, massiivisen työvoimaresurssin (monet laivasuunnittelijat ja insinöörit koulutetaan länsimaisissa yliopistoissa) ja jättimäiset budjetit ovat tuottaneet useita epätavallisia aluksia, H.I. Sutton kirjoittaa.

Hänen mukaansa Kiina rakentaa jo aluksia, jotka elävät länsimaissa vain konseptipiirroksina Powerpoint-esityksissä. Tämän asiantuntija sanoo pätevän erityisesti miehittämättömiin aluksiin.

Poimintoja videosisällöistämme

– Jos länsimaiset laivastot haluavat hypätä samaan veneeseen, aloittavat ne todennäköisesti vuosia takamatkalta verrattuna siihen, mihin Kiina on päässyt omaksumalla nopeasti uutta ja tekemällä tosielämän kokeiluja.

LUE MYÖS:
Kiina paljasti jättimäisen miehittämättömän sotalaivan

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)