Keskusta vaatii budjettiriihessä ratkaisua hoitajapulaan

Eduskuntaryhmä hyväksyy yhdeksi ratkaisuksi hoitajamitoituksen myöhentämisen.
Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokous Porissa 23. elokuuta 2022., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokous Porissa 23. elokuuta 2022., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä Sanna Marinin (sd.) hallituksen budjettiriihen tärkeimmät asiat näissä oloissa ovat suomalaisten toimeentulon ja ostovoiman sekä Suomen talouden kasvun ja työllisyyden tukeminen.

– Vanhusten pitää saada inhimillistä hoivaa ja ihmisten päästä hoitoon. Siksi keskustan eduskuntaryhmä edellyttää, että budjettiriihessä löydetään ratkaisuja hoitajapulaan ja päivystysten ruuhkautumiseen, eduskuntaryhmä katsoo kannanotossaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Venäjän sota ja pakotteet tuntuvat ihmisten arjessa elämisen kallistumisena. Etenkin pienituloiset ovat tiukoilla, mutta myös yhä useammat keskituloiset. Eduskuntaryhmä muistuttaa, että parhaiten toimeentulevat pärjäävät myös tässä tilanteessa. Siksi eduskuntaryhmän mielestä on oikein, että valtiovallan päätöksillä tuetaan nyt ennen muuta pieni- ja keskituloisten pärjäämistä.

Perusturvaetuuksia, kuten pienimpiä eläkkeitä, on elokuun alussa jo korotettu. Eduskuntaryhmän mielestä budjettiriihessä tulee päättää ylimääräisen lapsilisän maksamisesta perheille joulukuussa.

Sähkön hinnannousuun vastaamiseksi ja talveen varautumiseksi keskustan eduskuntaryhmä esittää sähkön arvonlisäveron väliaikaista alentamista. Arvonlisäveron alennus vaikuttaisi ihmisten sähkölaskuihin nopeasti ja suoraan.

Keskusta on valmis tuloverojen alennukseen

Keskustan eduskuntaryhmä on valmis myös kaikkiin työmarkkinoita uudistaviin ratkaisuihin, jotka parantavat työllisyyttä.

– Työperäistä maahanmuuttoa pitää lisätä sekä purkaa yrittämistä ja työntekoa hankaloittavaa byrokratiaa edelleen. Keskustan eduskuntaryhmä edellyttää, että hallitus valmistelee mahdollisimman nopeasti toimenpidekokonaisuuden tarpeettoman byrokratian ja normien purkamiseksi. Näin pidetään osaltaan talouden rattaita pyörimässä.

Poimintoja videosisällöistämme

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä hallituksen pitää tässä tilanteessa välttää uusia päätöksiä, jotka lisäävät yritysten ja kotitalouksien kustannuksia.

– Palkkaratkaisuilla on iso vaikutus talouden tulevaan kehitykseen. Keskustan eduskuntaryhmä vetoaa maltin ja maan kilpailukyvystä huolehtimisen puolesta. Erityistä huomiota pitää kiinnittää yritysten ja työn tuottavuuden parantamiseen.

Keskustan eduskuntaryhmä on valmis maltillisesti alentamaan tuloverotusta suomalaisten ostovoiman turvaamiseksi ja talouden kasvun jatkumisen tukemiseksi.

Hoitajamitoitusta voidaan myöhentää

Eduskuntaryhmä myös katsoo, että perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindénin (sd.) pitää tuoda budjettiriiheen esitykset hoitajapulan ja päivystysten ruuhkautumisen helpottamiseksi. Päätöksiä ei ongelmien kärjistyessä ole varaa lykätä myöhemmäksi.

Yhtenä ratkaisuna keskustan eduskuntaryhmä on valmis myöhentämään hoitajamitoituksen voimaantuloa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Hoitoalan työolojen – työn määrän, työnkuvan ja johtamisen – tulee olla kunnossa. Henkilöstön hyvinvoinnista ja jaksamisesta pitää huolehtia. Tärkeää on nopeasti saada kaikkien vanhuspalvelulain mukaisten työntekijäryhmien ja myös Suomessa olevien sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneiden maahanmuuttajien osaaminen käyttöön hoitotyössä. Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnistamista tulee myös parantaa.

Eduskuntaryhmä katsoo, että sosiaali- ja terveyspalveluiden painopistettä tulee pystyä siirtämään hyvinvointialueilla korjaavista toimista ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen. Hoitosuhteiden pysyvyyttä pitää parantaa etenkin paljon sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevilla ihmisillä.

Keskustan eduskuntaryhmä tähdentää, että samalla tulee kehittää vanhusten koti-, perhe- ja omaishoitoa.

Kokoomusedustajien mukaan riippumatonta tietoa tarvitaan päätöksenteon tueksi.
Ryhmäjohtajan mukaan keinot taklata köyhyyttä eroavat.
Valtiovarainministeri ei aio osallistua kirjan kommentoimiseen.
Mainos