Verkkouutiset

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Keskusta: Sodan välttely ei voi olla automaattinen turvapaikan saamisen peruste

Keskustan eduskuntaryhmä perää edelleen pääministerin ilmoitusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan eduskuntaryhmä pitää viimeaikaisia tapahtumia vakavana ja huolestuttavana kehityksenä.

– Venäjän toiminta Ukrainassa on kaikilta osin täysin tuomittavaa. Euroopan unionin, Suomen sen jäsenenä ja ylipäätään lännen tulee tässä tilanteessa yhtenäisenä jatkaa tukeaan Ukrainalle. On tärkeää, että Nord Stream -kaasuputkien ilmeisen tarkoitukselliset vuodot tutkitaan tarkkaan ja perusteellisesti, ryhmä toteaa tiedotteessaan.

Keskusta huomauttaa, että jännitteiden voimistuminen maamme lähialueilla on tosiasia.

– Siksi on perusteltua, että eduskunta ylimpänä valtioelimenä pääsee mahdollisimman pian arvioimaan ajankohtaista ulko- ja turvallisuuspoliittista tilannetta esimerkiksi pääministerin ilmoituksen tai eduskunnan ajankohtaiskeskustelun kautta.

Keskustan mukaan suomalaiset voivat luottaa, että hallitus sekä puolustusvoimat, rajavartiolaitos ja muut turvallisuusviranomaiset ovat valmiudessa ja varautuneita.

Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että viimeaikaiset tapahtumat alleviivaavat hyvän varautumisen merkitystä kaikkia mahdollisia uhkia vastaan. Myös väärän tiedon leviämisen voimistumiseen pitää varautua.

– Energia- ja tietoverkkojen sekä muun kriittisen infrastruktuurin valvominen ja suojaaminen parhaalla mahdollisella tavalla on välttämätön osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Maamme huoltovarmuutta sekä ruoka-, energia- ja muuta omavaraisuutta tulee yhdessä sovitulla tavalla päättäväisesti ja pikaisesti vahvistaa, ryhmä vaatii.

Puolueen mielestä päätetyt viisumi- ja maahantulotiukennukset on saatava voimaan mahdollisimman pian.

– Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että mahdollinen osittaisen liikekannallepanon ja sodan välttely ei voi olla venäläisille automaattinen turvapaikan saamisen peruste Suomesta. Turvapaikkahakemukset käsitellään aina yksilöllisesti Suomen lakien mukaan, tiedotteessa todetaan.

Esillä olleen Suomen itärajan osittaisen aitaamisen suhteen keskustan eduskuntaryhmä tukee Rajavartiolaitoksen näkemystä ja pitää tärkeänä, että päätös raja-aidan rakentamisesta on tehtävä mahdollisimman pian.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)