Alzheimerin tautiin kehitettyä lääkettä ryhdytään antamaan oireettomille ihmisille kansainvälisessä tutkimuksessa. Tavoitteena on selvittää, voisiko hoito estää tai viivästyttää sairauden puhkeamista jo ennen muistiongelmien ilmaantumista.
Britanniassa ensimmäisten osallistujien seulonta alkaa maanantaina. PrevenTRON-tutkimukseen on tarkoitus värvätä maailmanlaajuisesti noin 1 600 tervettä 55–80-vuotiasta ihmistä, kertoo Telegraph-lehti.
Tutkimuksessa testataan sveitsiläisen lääkeyhtiö Rochen kehittämää trontinemabia. Kyseessä on kokeellinen vasta-ainehoito, jonka tarkoitus on poistaa Alzheimerin tautiin liittyvää amyloidiproteiinia aivoista.
Tutkijat haluavat nyt selvittää, voisiko hoito toimia huomattavasti nykyistä aikaisemmin eli jo silloin, kun henkilöllä ei vielä ole minkäänlaisia muistioireita.
Tutkimusta Britanniassa johtavan professori Ramin Nilforooshanin mukaan kyse on merkittävästä muutoksesta siinä, miten Alzheimerin tautia yritetään hoitaa.
– Vuosikymmenten ajan tutkimuksessa on keskitytty Alzheimerin taudin hoitamiseen oireiden ilmaantumisen jälkeen. PrevenTRONissa kysytään toisin: voimmeko toimia aikaisemmin, ennen oireiden alkamista, Nilforooshan sanoo brittimedialle.
Verikoe voi paljastaa riskin
Tutkimukseen pyrkiville tehdään ensin muistitestejä, joilla varmistetaan, ettei heillä ole merkittäviä kognitiivisia ongelmia. Tämän jälkeen verestä mitataan p-tau217-proteiinia.
Sen pitoisuudet voivat paljastaa Alzheimerin tautiin liittyviä biologisia muutoksia jo vuosia ennen näkyvien oireiden ilmaantumista. Tutkimukseen sopivat henkilöt tutkitaan vielä magneetti- ja PET-kuvauksilla.
Osallistujat jaetaan satunnaisesti kahteen ryhmään. Toinen saa trontinemabia ja toinen lumelääkettä. Heitä seurataan neljästä kuuteen vuotta, jotta tutkijat näkevät, voidaanko lääkkeellä ehkäistä tai ainakin lykätä muistin ja ajattelukyvyn heikkenemistä.
Nilforooshan korostaa, ettei vielä tiedetä, onnistuuko tämä.
– En sano, että tämä tutkimus olisi taikuutta. Kyseessä on kokeellinen lääke. Meidän täytyy odottaa ja nähdä, toimiiko se vai ei, professori sanoo.
Trontinemab on suunniteltu kulkemaan veri-aivoesteen läpi tehokkaammin kuin nykyiset Alzheimer-lääkkeet. Varhaisissa tutkimuksissa suurilla annoksilla hoidettujen potilaiden amyloidikertymät ovat poistuneet huomattavan nopeasti, joidenkin kohdalla jo kolmen kuukausittaisen lääkeinfuusion jälkeen.
Nopea amyloidin poistuminen ei kuitenkaan vielä tarkoita, että lääke estäisi muistioireet. Tähän tuoreen tutkimuksen on määrä vastata.
Jos lähestymistapa osoittautuu toimivaksi, Alzheimerin hoito voisi tulevaisuudessa siirtyä yhä aikaisempaan vaiheeseen. Ajatuksena olisi tunnistaa korkean riskin ihmiset verikokeilla ja aloittaa ehkäisevä lääkitys jo keski-iässä eli vuosia ennen ensimmäisiä oireita.
LUE MYÖS:
Alzheimer-hoito maksoi 67000 euroa – taudin merkki hävisi aivokuvasta (VU 22.8.2026)