Kenraali ihmettelee: Vladimir Putinin reaktio oli hidas ja kaoottinen

Ben Hodgesin mukaan Ukraina onnistui yllättämään kaikki.
Ukrainan asevoimien telatykki Sumyn alueella. AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY
Ukrainan asevoimien telatykki Sumyn alueella. AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY

Yhdysvaltain Euroopan joukkojen entinen komentaja, kenraali evp. Ben Hodges ihmettelee Times Radion Youtube-kanavalla julkaistussa haastattelussa Venäjän diktaattori Vladimir Putinin ja Venäjän sotilasjohdon toimintaa Ukrainan hyökättyä Venäjän puolelle rajaa.

– Venäjän reaktio on ollut hidas ja jokseenkin kaoottinen, hän sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hodges kertoo, että tilanteen sekavuus on ei ole yllätyksellistä. Hänen mukaansa alueella operoi rajavartioston joukkoja, sisäisen turvallisuuden palvelun joukkoja, asevoimien sotilaita sekä paikallisviranomaisia.

Tilannetta vaikeuttaa evp-kenraalin mukaan myös se, että Putin ei luota omiin kenraaleihinsa.

Hodgesin mukaan on selvää, että Ukraina onnistui yllättämään niin Venäjän kuin länsimaat hyökkäyksellään. Etenemisen lisäksi Ukraina on onnistunut Hodgesin mukaan iskemään syvälle Venäjän infrastruktuurikohteisiin, kuten rautateihin ja energiahuoltoon.

Ukraina on hänen mukaansa onnistunut myös torjumaan Venäjän drooneja ja lennokkeja entistä paremmin.

– He ovat jotenkin onnistuneet heikentämään tai neutralisoimaan venäläisiä drooneja, Hodges sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän arvioi, että ilman droonien torjuntaa Ukraina ei olisi kyennyt siirtämään joukkoja ja ajoneuvoja riittävän tehokkaasti.

– Viime vuosien aikana suurin osa niistä olisi tuhottu nopeasti niiden paljastuttua.

Hodgesin mukaan esimerkiksi panssarikaluston liikuttaminen nyt nähdyssä mittakaavassa ei olisi mahdollista, jos Venäjän lennokit olisivat kyenneet havainnoimaan ja iskemään Ukrainan kalustoon.

Venäjän energiavienti on yhä useammin iskujen kohteena.
Šeskhariksen öljyterminaali ei pysty jatkamaan kuljetuksia.
Kyseessä ovat ärsyttäviä kemiallisia aineita sisältävät erikoisammukset.
Mainos