Verkkouutiset

Opiskelija kimppakämpäksi vuokratussa asunnossa Turun keskustan tuntumassa. Arkistokuva. LEHTIKUVA / RONI LEHTI

Kela maksoi asumistukia yli 2,2 miljardia euroa viime vuonna

Tuen saajissa korostuvat nuoret ja opiskelijat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuonna 2022 Kela maksoi asumistukia yhteensä 2 249 miljoonaa eli yli 2,2 miljardia euroa, joka on hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Reaalisesti eli inflaation vaikutus huomioiden asumistukimenot vähenivät 7,4 prosenttia.

Kun mukaan otetaan asumismenoihin maksetut perustoimeentulotuet, kokonaissumma yltää 2 574,8 miljoonaan euroon, sillä Kelan maksamasta perustoimeentulotuesta 325,9 miljoonaa euroa kohdentui laskennallisesti asumismenoihin.

Yleisen asumistuen osuus varsinaisista Kelan maksamista asumistuista 69,6 prosenttia eli 1 565 miljoonaa euroa. Yleisen asumistuen menot pienenivät edellisvuodesta 1,6 prosenttia.

Vuoden 2022 joulukuussa yleistä asumistukea sai 382 232 ruokakuntaa, mikä on noin 9 400 vähemmän kuin edellisvuonna. Suhteellisesti eniten väheni kahden huoltajan kahden huoltajan lapsiperheiden (noin 8 prosenttia edellisvuotta vähemmän) ja lapsettomien parien (7,4 prosenttia edellisvuotta vähemmän) määrä.

– Työllisyys on parantunut parin viime vuoden aikana, joten asumistuelle on ollut vähemmän tarvetta. Erityisesti yleistä asumistukea saavien työttömien ruokakuntien määrä on vähentynyt, Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen kommentoi kehitystä Kelan tiedotteessa.

Yleistä asumistukea saavissa korostuvat nuoret ja opiskelijat. Yleistä asumistukea joulukuussa 2022 saaneiden ruokakuntien jäsenistä runsas viidennes oli 20–24-vuotiaita. Toiseksi suurin ikäryhmä olivat 25–29-vuotiaat, joita oli 12 prosenttia tuen saajista.

Valtaosa yleistä asumistukea joulukuussa 2022 saaneista ruokakunnista oli joko opiskelijaruokakuntia (42 prosenttia) tai työttömiä (32 prosenttia). Tukea saaneista ruokakunnista 18 prosenttia oli työssä olevia, eli talouden pääasiallinen tulonlähde olivat palkkatulot.

Keskimäärin asumistukea saaneiden ruokakuntien asumistuessa huomioitavat tulot olivat 988 euroa, ja tukea maksettiin noin 332 euroa. Asumistuki kattoi keskimäärin hieman yli puolet asumismenoista asuinpaikan kuntaryhmästä tai ruokakunnan koosta riippumatta.

– Yleisen asumistuen saajat ovat erilaisissa elämäntilanteissa olevia pienituloisia työttömiä, opiskelijoita ja työssä käyviä. Asumistuki on olennainen osa toimeentuloa, koska se pienentää asumisen kustannuksia. Valtaosa tuen saajista maksaa toisen puolen vuokrasta omasta pussistaan ja noin neljännes saa asumistuen lisäksi toimeentulotukea, Jauhiainen sanoo.

72 prosenttia joulukuussa 2022 yleistä asumistukea saaneista asui yksin. Seuraavaksi eniten, 21 prosenttia, oli lapsiperheitä, joita oli yhteensä noin 80 000.

Yleistä asumistukea maksetaan tavallisimmin vuokra-asunnoissa asuville henkilöille. Joulukuussa 2022 yleistä asumistukea saaneista ruokakunnista vain viisi prosenttia asui omistus-, osaomistus- tai asumisoikeusasunnoissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)