Verkkouutiset

Kukkia ja kynttilöitä kauppakeskus Isossa Omenassa Espoossa 10. tammikuuta 2023, jossa vartijoiden kiinni ottama nainen kuoli voimankäyttötilanteessa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kauppakeskuksen vartijoita syytetään kuolemantuottamuksesta

35-vuotias nainen kuoli voimankäyttötilanteen yhteydessä.

Syyttäjä on nostanut syytteen kuolemantuottamuksesta kuutta vartijana tai järjestyksenvalvojana toiminutta henkilöä vastaan. Asiasta kerrotaan syyttäjälaitoksen tiedotteessa.

Espoolaisen kauppakeskuksen Iso Omenan tiloissa menehtyi viime tammikuussa 35-vuotias nainen häneen kohdistuneen voimankäyttötilanteen yhteydessä. Syyttäjän mukaan tapahtumaa edelsi häiriökäyttäytyminen, johon kauppakeskuksen järjestyksenvalvojat puuttuivat.

Kaikkia tilanteessa voimakeinoja käyttäneitä henkilöitä vastaan on nostettu syyte kuolemantuottamuksesta. Henkilöt toimivat tapahtuma-aikaan kauppakeskuksen alueella vartijan tai järjestyksenvalvojan tehtävissä. Rikoksesta epäillyt ovat iältään 19–24-vuotiaita.

Kaikki epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.

Asiaa koskeva haastehakemus on toimitettu Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen perjantaina. Pääkäsittelyn ajankohta ei ole vielä tiedossa.

Viranomaiset eivät tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää, koska haastehakemus ja esitutkintamateriaali ovat tässä vaiheessa vielä salaisia.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)