Kansanedustaja: Hyvä, että Vladimir Putinkin alkaa ymmärtää sodan olevan julmaa

Krimin siltaan iskettiin varhain maanantaiaamuyöna.
Vladimir Putin Krimin siltaa käsittelevässä etäkokouksessa maanantaina. AFP / LEHTIKUVA / ALEXANDER KAZAKOV
Vladimir Putin Krimin siltaa käsittelevässä etäkokouksessa maanantaina. AFP / LEHTIKUVA / ALEXANDER KAZAKOV

Venäjän ja maan miehittämän Krimin niemimaan yhdistävällä sillalla raportoitiin maanantain vastaisena yönä kaksi räjähdystä. Niiden seurauksena liikenne sillalla katkaistiin. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä. Nyt liikennettä on Venäjän mukaan jatkettu yhdellä kaistalla.

CNN uutisoi, että Ukrainan turvallisuusviranomaisen mukaan isku oli Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n ja maan laivaston yhdessä toteuttama. Se toteutettiin kanavan mukaan miehittämättömiä, räjähtäviä veneitä käyttämällä.

Vladimir Putin kutsui maanantai-iltana pitämässään puheessa iskua ”mielettömäksi ja julmaksi”. Putinin itsensä sotajoukot ovat aloittamansa hyökkäyssodan aikana iskeneet laajamittaisesti Ukrainan siviilikohteisiin. Krimin silta taas on sotilaskohde, toteaa Institute for the Study of War-ajatuspaja.

Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) kirjoittaa Twitterissä, että Putin on ymmärtänyt tärkeän asian.

– Sota on mieletöntä ja julmaa. Hyvä, että Putinkin alkaa sen ymmärtämään, Kiuru kirjoittaa.

 

Edit klo 8:32: Lisätty maininta ISW-ajatuspajan kommentista.

Ukrainan droonit aiheuttavat tuhoa hyökkääjän selustassa.
Venäjä ja Ukraina ovat neuvotelleet Minskissä jo 2014 ja 2022. Kummastakaan ei seurannut mitään mikä olisi estänyt nykyistä sotaa.
Margus Tsahknan mukaan Ukrainan kaukoiskut osuvat Kremlin sotakoneiston arkaan kohtaan.
Mainos