Varkauden kohteeksi joutuminen on todennäköisempää kaupungissa kuin maaseudulla. PIXABAY

Kaksi kolmesta on joutunut varkauden uhriksi, näin suojaat omaisuutesi

Rikosten pelko korostuu etenkin tietyissä ryhmissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaksi kolmesta suomalaisesta (64 prosenttia) on joskus joutunut varkauden uhriksi, ilmenee vakuutusedustaja Mysafetyn teettämästä tutkimuksesta. Selvityksen mukaan varkauden uhriksi joutuminen on todennäköisempää kaupungeissa kuin maalla. Lähes kolme varkaustapausta neljästä (72 prosenttia) tapahtuu kodin ulkopuolella.

Noin joka kolmas suomalainen on huolissaan tai erittäin huolissaan varkauden uhriksi joutumisesta. Naiset (33 prosenttia) ovat miehiä (27 prosenttia) hieman huolestuneempia. Pelko korostuu myös jokseenkin 55–64-vuotiaiden vastaajaryhmässä, jossa 37 prosenttia kertoo olevansa huolissaan.

– Pääkaupunkiseudulla eletään kuitenkin huolettomammin, sillä pääkaupunkiseutulaisista vain joka neljäs (25 prosenttia) pelkää varkauden uhriksi joutumista siitä huolimatta, että varkaus on todennäköisempää tällä alueella, Mysafetyn Suomen maajohtaja Johanna Abgottspon kertoo tutkimustuloksista tiedotteessa.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat eniten huolissaan maksuvälineiden varkaudesta. Joka toista vastaajaa (51 prosenttia) huolettaa maksukorttien tai käteisen varkaus ja kaksi viidestä (41 prosenttia) pelkää, että lompakko anastetaan. Seuraavaksi eniten huolestuttavat puhelimen (41 prosenttia), ajoneuvon (34 prosenttia ja passin tai henkilökortin (28 prosenttia) menettäminen varkaalle.

– Puhelin toimii monelle käden jatkeena ja puhelimeen tallennetaan paljon tärkeitä asioita valokuvista ja viesteistä maksukorttien tietoihin. Se, että puhelin varastettaisiin, huolettaa erityisesti naisia (49 prosenttia) ja nuoria 18–24-vuotiaita (57 prosenttia). Puhelinta ei missään nimessä pidä jättää valvomatta ja puhelin on hyvä suojata salasanalla, biometrisellä sormitunnisteella tai kasvojen tunnistustoiminnolla, Abgottspon neuvoo.

Abgottspon pitää mielenkiintoista sitä, että suomalaiset eivät ole niinkään huolissaan polkupyörän joutumisesta varastetuksi, vaikka se on tilastollisesti kaikista eniten varastettu esine.

– Suomessa ilmoitetaan vuosittain noin 20 000 polkupyörää ja polkupyörätarviketta varastetuksi. Vuonna 2024 tästä luvusta noin 14 000 oli polkupyöriä, noin 2 000 sähköpolkupyöriä ja noin 1 700 sähköpotkulautoja. Erityisesti sähköpolkupyörien varkaudet ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Myös pyöräkellarivarkaudet ovat lisääntyneet. Kuitenkin vain 14 prosenttia kyselyymme vastanneista on huolissaan polkupyöränsä varkaudesta, hän sanoo.

Ennakoivien toimenpiteiden kuten esineiden suojaamisen lisäksi suomalaiset vakuuttavat omaisuutensa varkauden varalta suhteellisen hyvin. Tutkimukseen vastanneista 59 prosentilla on kotivakuutus, joka kattaa myös varkaudet. Kuitenkin joka kymmenellä ei ole varkautta kattavaa vakuutusta ja peräti joka viides (20 prosenttia) ei tiedä kattavatko heidän nykyiset vakuutuksensa myös varkaudet.

– Pääsääntöisesti kotivakuutukset kattavat myös varkaudet. Vakuutuksen ottajalle jää kuitenkin maksettavaksi omavastuu, jonka lisäksi vakuutusyhtiö vähentää maksettavasta korvauksesta esineen mahdollisen ikävähennyksen, Abgottspon kertoo.

Mysafetyn tilaaman tutkimuksen toteutti IRO Research Oy syyskuussa 2025. Kyselytutkimukseen osallistui tuhat suomalaista, ja otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on maksimissaan noin 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Näitä esineitä suomalaiset pelkäävät eniten, että varastetaan:

1. Maksuvälineet, esimerkiksi maksukortti tai käteinen (51 prosenttia vastaajista oli tätä mieltä)
2. Lompakko (41 prosenttia)
3. Puhelin (41 prosenttia)
4. Ajoneuvot, esimerkiksi auto, moottoripyörä, mopo, skootteri (34 prosenttia)
5. Passi/henkilökortti (28 prosenttia)
6. Polkupyörä, sähköpolkupyörä (14 prosenttia)
7. Tietokone tai tabletti (11 prosenttia)
8. Käsilaukku (seitsemän prosenttia)
9. Työkoneet ja työkalut (neljä prosenttia)
10. Korut (kolme prosenttia)

Lähde: Mysafety

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)