Jalankulkija hiekoitetulla mutta jäisellä kevyenliikenteenväylällä Espoon Suvelassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kadut ovat nyt vaarallisen liukkaita

Liukastumisriski on Ilmatieteen laitoksen mukaan huomattava.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jalkakäytävät ovat tänään sunnuntaina aamupäivän aikana erittäin liukkaita osassa maata, varoittaa Ilmatieteen laitos.

Jalankulkijoita koskeva varoitus on voimassa Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa.

Liukkauden taustalla on jään päälle kertynyt vesi. Ilmatieteen laitoksen mukaan liukastumisriski on huomattava.

Myös ajokeli on huono osassa maata. Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Pohjanmaan, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosan alueilla ajokeli on huono lumi- tai räntäsateen vuoksi. Ajokelivaroitus on voimassa maanantaihin saakka.

Tänään sunnuntaina maan keskiosan yllä on vesi- ja räntäsadealue. Pohjoisemmassa Suomessa sade tulee lumena.

Eteläisessä Suomessa sää on huomisaamuun asti pilvinen ja paikoin sateinen. Lämpötila on nollan ja viiden lämpöasteen välillä.

Maan keskiosassa sekä Pohjois- Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa sää on monin paikoin pilvinen ja sateinen, lämpötilan ollessa viiden pakkasasteen ja viiden lämpöasteen välissä.

Maan pohjoisimmilla alueilla lämpötila voi laskea jopa -30 asteen tienoolle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)