Pelastajat sammuttivat Venäjän iskujen aiheuttamaa tulipaloa Odessassa 9. lokakuuta. / UKRAINAN PELASTUSLAITOS

Joko jäädytetyt miljardit pian saadaan Ukrainan avuksi?

Hätääntynyt Belgia on hidastanut sitä että Ukraina saisi yli 100 miljardin lainan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU-maiden pääministerit ovat kokoontuneet Brysseliin sopimaan eurooppalaisen puolustuksen lujittamisesta. Keskustelun pohjana on komission viime viikolla julkaisema suunnitelma Euroopan puolustusvalmiuden vahvistamisesta vuoteen 2030 mennessä. Aloitteen kärkihankkeita ovat itärajan puolustuksen tehostaminen, puolustusjärjestelmä drooneja vastaan sekä ilmapuolustuksen vahvistaminen. Lisäksi komissio ehdottaa toimia, joilla helpotetaan puolustusinvestointeja ja yhdenmukaistetaan puolustusteollisuutta.

Käytännössä Euroopassa odotetaan nyt jännittyneesti torstaina poliittista tukea sille, että komissio lähtee valmistelemaan asiasta esitystä siitä, miten Venäjältä jäädytetyt noin 180 miljardia euroa saadaan Ukrainan käyttöön. Varsinainen päätös asiasta on tarkoitus tehdä komission esityksen pohjalta myöhemmin.

Nyt suunnitellussa mallissa Venäjän käteisvarat siirtyisivät Euroopan unionille, joka antaisi varoja hallinnoivalle belgialaiselle rahoituslaitokselle Euroclearille nollakorkoisen velkasitoumuksen. Sitoumuksen takaisivat Suomi ja muut EU-maat. Lainan summa olisi noin 140 miljardia euroa. Ehto sille, että Ukrainan tarvitsisi maksaa laina takaisin olisi, että Venäjä lopettaisi hyökkäyssotansa ja maksaisi Ukrainalle sotakorvaukset.

Suuri osa EU-maista, myös Suomi, on ilmaissut tukensa sille, että Ukrainalle myönnettäisiin tämä Venäjältä jäädytetyistä varoista koostuva laina. Varsinkin Belgia on ollut huolissaan. Belgiaa kauhistuttaa esimerkiksi se, ettei lainan takaisinmaksu vain pääsisi kaatumaan Belgian syliin. Riskin pitää jakautua tasaisesti, Belgian pääministeri Bart De Wever vaati aamulla matkalla kokoukseen.

140 miljardia on tähtitieteellinen määrä rahaa. Mutta on sille paljon käyttöäkin: pelkästään sodan aineelliset vahingot olivat Maailmanpankin laskelman mukaan vuoteen 2025 alussa mennessä jo noin 170 miljardia. Koko jälleenrakentamisen kustannuksiksi Maailmanpankki on arvioinut yli 500 miljardia euroa.

Ensi sijassa pitäisi kuitenkin lopettaa sota. Ukrainaa lainoitus auttaisi esimerkiksi puolustamaan maataan tehokkaammin. Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson esimerkiksi ehdotti, että jäädytettyjä varoja voitaisiin käyttää Ukrainan tuoreeseen hävittäjähankintaan. Presidentti Volodymyr Zelenskyi ja pääministeri Ulf Kristerson allekirjoittivat eilen keskiviikkona aiesopimuksen, jossa Ukraina hankkii ruotsalaiselta Saabilta ainakin sata uusimman mallin JAS 39 Gripen -hävittäjää. Ruotsin yleisradioyhtiön mukaan kaupan arvo on noin kahdeksan miljardia ruotsin kruunua eli yli seitsemän miljardia euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)