Työpaikkojen yhteiset ryyppäjäiset saavat täystyrmäyksen Recovery Day -yhdistyksen puheenjohtajalta Juha Voutilaiselta ja Riippuvuudet ry:n hallituksen puheenjohtajalta Christer Schoultzilta.
He viittaavat työelämäpsykologi Juho Toivolan esityksen, jonka mukaan työpaikoilla pitäisi viettää enemmän rennosti aikaa yhdessä. Esimerkkinä hän mainitsi humalahakuisen juomisen eli ”ryyppäämisen”. Toivola kertoi ajatuksistaan aiemmin Helsingin Sanomille. Näkemystään hän perusteli sillä, että yhteinen hauskanpito lisää työyhteisön yhteisöllisyyttä. Samalla Toivola arvosteli nykyään valloillaan olevaa suorituskeskeisyyttä, jossa ei ole varaa ”krapulapäiviin”.
Voutilainen ja Schoultz huomauttavat, että työpaikkojen vapaamuotoisissa juhlissa tarjotaan alkoholia, mutta Toivolan peräänkuuluttamaa ryyppäämistä ei suosita.
– Ryyppäämisen pakko on kaiku viime vuosikymmeniltä. Se on vanha ja ummehtunut käyttäytymismalli. Jos ryyppäämistä havaitaan toistuvasti, löytyvät päihdeohjelmista menettelytavat ongelmaan puuttumiseen, Juha Voutilainen ja Christer Schoultz kirjoittavat Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.
Heidän mukaansa ”ryyppäjäisten” ongelmana on se, etteivät kaikki tunne niissä oloaan turvalliseksi. Tällä he viittaavat siihen, että humalahakuinen juominen on monelle liikaa ja juomattomat ihmiset tuntevat itsensä ulkopuolisiksi tällaisissa tilaisuuksissa.
Humalahakuisesta juomisesta seuraava humalainen käytös ja ”vuodatus” koetaan myös kiusalliseksi ja se voi aiheuttaa pelkoa alkoholistiperheissä eläneille. Voutilainen ja Scholtz huomauttavat, että työelämässä heitä on monia.
Kirjoittajat ylipäätään vieroksuvat asennetta, että rankalle alkoholinkäytölle voisi antaa eräänlaisen ”hyväksynnän” silloin, jos kyse on ”vain rennosta yhdessäolosta”.
– Rankalle juomiselle hyväksynnän antaminen on työelämäpsykologin kirjoituksen synkin ohje. Alkon mukaan 10–15 prosenttia suomalaisista miehistä kärsii alkoholismista jossakin vaiheessa elämäänsä. Myös naisten alkoholismi on yleistynyt viime vuosien aikana.
Kirjoittajat muistuttavat, että alkoholiriippuvuus on krooninen sairaus, ja vain raitistuminen estää jatkuvan kärsimyksen.
– Työelämässä on yli 200 000 jo sairastunutta. Heidän läheisilleen jokainen johdettu ryyppääminen on liikaa. Toiveet raitistumisesta lykkääntyvät, kun alkoholisti saa työelämäpsykologi Toivolalta vahvan tuen ja virallisen hyväksynnän rakkaan ja rankan juomisensa jatkamiseen.
Voutilainen ja Scholtz muistuttavat, että hauskaa voi pitää myös ilman viinaa. He toivovat, että työelämä jatkaa valitsemallaan tiellä.
– Vain silloin on mahdollista tunnistaa riippuvuuteen sairastuneet vuosia aiemmin, tukea heitä raitistumaan, vähentää inhimillistä kärsimystä ja säästää miljardeja euroja työelämän alkoholismin haittakustannuksista, kirjoittajat korostavat.
LUE MYÖS:
Juotko itsesi usein humalaan? Näin se voi vaurioittaa aivojasi
Juotko liikaa? Asiantuntija kehottaa kysymään itseltään nämä asiat
Tiesitkö? Alkoholi lisää seitsemän eri syövän riskiä
Näistä merkeistä tiedät, että maksallasi on iso ongelma





