Poliisi otti yhteen Palestiina-mielenosoittajien kanssa Berliinissä toukokuussa. / X

Joelta merelle -iskulause on este Saksan kansalaisuudelle

Tuoreessa lainsäädännössä todetaan, että kansalaisuus voidaan evätä ihmisvihan perusteella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viime vuoden lokakuussa alkaneen Gazan sodan myötä eri maissa on järjestetty mielenilmauksia, joissa on käytetty vanhaa iskulausetta ”joelta merelle, Palestiina tulee olemaan vapaa”.

Kyselytutkimusten perusteella monet aktivistit eivät tiedä iskulauseen varsinaisesta sisällöstä juuri mitään. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ”joelta merelle”-huutoa käyttäneistä vain 47 prosenttia pystyi sanomaan, mihin jokeen ja mihin mereen siinä viitattiin. Vastauksissa mainittiin virheellisesti Niili, Eufrat-joki, Karibianmeri, Atlantti ja Kuollutmeri, joka on todellisuudessa järvi.

Iskulausetta on pidetty antisemiittisenä, koska sen voi tulkita viittaavan koko Israelin tuhoamiseen. Eräs mielenosoitus kiellettiin Itävallan Wienissä, koska kyseistä iskulausetta käytettiin sen mainoksissa.

Aiheeseen on kiinnitetty huomiota myös Saksan uudessa kansalaisuuslaissa. Lainsäädäntö hyväksyttiin jo kesäkuun lopulla, mutta sen sisältämiä ehtoja on hiljattain tiukennettu. Yleisradioyhtiö NDR:n mukaan kansalaisuus voidaan evätä, jos henkilö on syyllistynyt ”rasismiin, antisemitismiin tai mihin tahansa muuhun ihmisvihan muotoon”. Tätä perustellaan Saksan ”erityisellä historiallisella vastuulla”, joka liittyy kansallissosialismiin ja sen seurauksiin.

Kansalaisuuden saamisen esteenä on myös juutalaisten kansanmurhan tai sen laajuuden kiistäminen sekä juutalaisten tai Israelin syyttäminen holokaustin liioittelusta.

Ehto voi täyttyä, jos henkilö on tykännyt, jakanut tai kommentoinut tähän liittyviä iskulauseita sosiaalisessa mediassa.

Saksan sisäministeriön mukaan lausuntojen konteksti on kuitenkin otettava huomioon kansalaisuushaastattelussa. Osavaltioilla on periaatteessa päätösvalta kansalaisuuden suhteen, mutta liittovaltion ohjeistusta noudatetaan käytännössä samalla tavalla koko maassa.

– Jos ette jaa arvojamme, ette voi saada Saksan passia. Olemme tehneet tämän asian hyvin selväksi, sisäministeri Nancy Faeser sanoi aiemmin Der Spiegel -lehdelle.

Tuoreen lainsäädännön mukaan Saksassa työskentelevä henkilö voi hakea kansalaisuutta viiden vuoden jälkeen. Aiemmin ajallinen vähimmäisvaatimus oli kahdeksan vuotta.

Berliinissä elokuussa järjestettyyn mielenosoitukseen osallistunut henkilö sai 600 euron sakot huudettuaan ”joelta merelle”-iskulausetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)