Jess, 20, ohjaa maadrooneja rintamalla – ”Helpompaa kuin pyöräily”

Kauko-ohjattavia robotteja käytetään suorissa hyökkäyksissä ja huoltokuljetuksissa.
Ukrainalainen maadrooni. / X
Ukrainalainen maadrooni. / X

Ukrainan sodassa nähty lennokkiteknologian räjähdys on etenemässä vauhdilla myös miehittämättömien maarobottien eli niin sanottujen maadroonien käyttöön rintamalla.

Kauko-ohjattavat meridroonit ovat osoittaneet jo vuosia sitten tehonsa Venäjän Mustanmeren laivastoa vastaan.

Osa asiantuntijoista ennakoi, että maarobottien merkitys tulee olemaan jopa miehittämättömiä ilma-aluksia suurempi.

Ukrainan asevoimat käyttää kauko-ohjattavia robotteja haavoittuneiden evakuoimiseen, ammuskuljetuksiin ja tiedusteluun. Ne voidaan myös varustaa raskailla konekivääreillä tai kranaatinheittimillä ja lähettää suoriin hyökkäyksiin.

Kansalliskaartin Omega-yksikkö kertoo maarobottien suurimmaksi hyödyksi sen, että ne säästävät ihmishenkiä. Haavoittuneiden evakuointia on yhä vaikeampi tehdä muilla tavoin taivaalla partioivien Venäjän droonien vuoksi.

Sodan alussa Ukrainan asevoimiin vapaaehtoisena liittynyt Jess oli tuolloin 20-vuotias. Hän toimii nykyisin kansalliskaartin 13. prikaatin ainoana naispuolisena maarobottijärjestelmien operaattorina.

– Droonien käyttö on helpompaa kuin pyöräily, Jess kertoo asevoimien julkaisussa.

LUE MYÖS:
Uusi maarobotti voi iskeä 20 kilometrin päähän (VU 20.6.2024)

Kun venäläinen päätti antautua ukrainalaisille Pokrovskissa, yritti omat surmata hänet droonilla.
Puolustaja on nyt vahvempi kuin sodan alussa ja Venäjä saa tuntea aloittamansa sodan seuraukset, sanoo Oleksandr Syrskyi.
Miespulan vuoksi kymmeniä droonien lennättäjiä on siirretty taisteluyksiköihin.
Mainos