Ukrainan asevoimat on kertonut Yhdysvaltain toimittamien HIMARS-raketinheitinten auttaneen merkittävästi puolustuslinjan vakauttamisessa maan itäosissa.
Täsmäraketeilla on tuhottu Venäjän ammusvarastoja, komentokeskuksia ja muita strategisesti tärkeitä kohteita. Ukrainalaiset sotilaat kertovat Radio Free Europelle, että vastaiskujen vaikutus on huomattu.
– Täällä oli täysi helvetti, pommitus jatkui päivin ja öin. Mutta nyt on rauhallisempaa, sillä HIMARSeilla iskettiin ammusvarastoa vastaan Izjumissa. Yksikkömme onnistui lisäksi työntämään venäläiset kauemmas Slovjanskin kaupungista, vapaaehtoisista koostuvan Sitš-pataljoonan sotilas kertoo.
Myös länsimaiden toimittamilla panssarintorjunta-aseilla on ollut suuri merkitys Itä-Ukrainan puolustuksen vahvistamisessa. Sitš-pataljoona on julkaissut viime viikkoina videoita lukuisista tuhotuista Venäjän panssarivaunuista ja panssariajoneuvoista.
Bell-nimellä esittäytyvä pataljoonan komentaja sanoo ukrainalaisten pitävän tiukasti kiinni nykyisistä asemistaan.
– He yrittävät tehdä läpimurtoa panssarivaunuilla. Mutta meillä on kokemusta niiden tuhoamisessa, olemme onnistuneet pysäyttämään heidät, Bell toteaa.
Hänen mukaansa pataljoona on torjunut viisi erillistä panssarihyökkäystä. Panssarivaunuja on tuhottu muun muassa Britannian toimittamilla NLAW-ohjuksilla ja saksalaisilla MATADOR-singoilla.
Ukraina on pyytänyt lisäämään asejärjestelmien toimituksia, sillä Venäjän uskotaan valmistelevan uutta hyökkäystä maan itäosissa.