Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo ihmettelee oppositiopuolue keskustan puheita työttömyyden selättämisestä ja talouskasvun kaksinkertaistamisesta.
Hän viittaa keskustan viestipalvelu X:ssä julkaisemaan päivitykseen. Sen mukaan keskusta ”selättäisi työttömyyden” panostamalla yrittäjyyteen ja kasvuun. Saman päivityksen mukaan kokoomuksen vaihtoehtona olisi ”leikkaamalla lisää” ja SDP:n vaihtoehtona ”korottamalla veroja”.
– Senhän te viime kaudella todella teitte. Panostitte yrittäjyyteen, Wallinheimo kommentoi keskustan väitteitä.
Hän viittaa edellisellä vaalikaudella tehtyyn yrittäjien eläkeuudistukseen, jonka jälkeen monen yrittäjän eläkemaksut (YEL) nousivat merkittävästi. Keskusta oli mukana Sanna Marinin (sd.) hallituksessa yhdessä SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden ja RKP:n kanssa.
– Järjetön vasemmistolainen YEL- ratkaisu, jonka johdosta monet yrittäjät laittoivat pillit pussiin, Wallinheimo toteaa.
– Korjaus on onneksi (tähänkin) tulossa jo tällä kaudella, hän jatkaa.
Keskusteluun ottaa kantaa myös keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi.
– Kannattaa Sinuhe perehtyä tuohon YEL:n historiaa hieman paremmin ja lukea kokoomuksen vastalause asiasta. Kaikkihan alkoi siitä, kun Finanssivalvonta edellytti YEL-lain kirjaimellista noudattamista työtulon osalta. Jään odottamaan teidän YEL uudistusta.
– Älä huoli. Kyllä se sieltä tulee. Järjettömyydet on aina korjattava. Eikö näin?, Wallinheimo vastaa Lohelle.
Senhän te viime kaudella todella teitte. Panostitte yrittäjyyteen. 🧐Järjetön vasemmistolainen YEL- ratkaisu, jonka johdosta monet yrittäjät laittoivat pillit pussiin. Korjaus on onneksi (tähänkin) tulossa jo tällä kaudella.
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) October 13, 2025
Älä huoli. Kyllä se sieltä tulee. Järjettömyydet on aina korjattava. Eikö näin?
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) October 14, 2025





