Italian maatalousmafia pyörittää 14 miljardin euron vuosittaista bisnestä

Italiassa ns. maatalousmafian eli "agromafian" liiketoiminta kasvaa kovaa vauhtia ja saa yhä uhkaavampia muotoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Italian maataloustuottajakeskusjärjestö Coldirettin ja tutkimuslaitos Eurispesin lauantaina julkistaman Rapporto ”Agromafie” sui crimini agroalimentari in Italia -raportin mukaan maan suuret rikollisjärjestöt pyörittävät 14 miljardin euron vuosittaista maatalousbisnestä ja summa on kasvanut 12 prosenttia viimeisen kahden vuoden aikana. Summa hahmottunee sillä, että Suomen koko maataloustuki on hieman yli 2 miljardia euroa vuodessa.

Raportti huomauttaa, että mafiajärjestöt soluttautuvat yhä useammalle strategisesti tärkeälle alalle, kuten elintarvikkeiden raaka-ainetuotantoon, jalostukseen, logistiikkaketjuihin ja kauppaan. Tämän osoittaa myös mafiajärjestöiltä oikeustoimien yhteydessä takavarikoitu omaisuus. Sen määrästä ja jakautumisesta voidaan päätellä, että noin neljännes investoinneista koko elintarvikeketjuun on peräisin mafiajärjestöiltä.

Maatalouden sekä elintarviketuotannon ja -kaupan avulla mafiajärjestöt myös soluttautuvat yhä syvemmälle lailliseen liiketoimintaan ja sitä kautta pystyvät kontrolloimaan yhteiskunnalle elintärkeää sektoria.

Mafiajärjestöjen hallussa on Italiassa myös vähintään 5000 eri tyyppistä ravintolaa, joita käytetään myös rahanpesuun. Huume- ja asekaupasta saadun laittoman varallisuuden muuttaminen näennäisesti lailliseksi liikevarallisuudeksi on luonnollisesti kyseessä niin ikään sijoituksissa elintarvikesektorille.

Jätteetkin ovat rahaa

Italian mafiajärjestöt ovat yhä tiukemmin kiinni myös jätehuollossa ja ympäristörikosten määrä on jatkuvassa kasvussa. Italian johtavan ympäristöjärjestön Legambienten viranomaistietoihin perustaman kesäkuisen Ecomafie 2013, Nomi e numeri dell’illegalità ambientale –raportin mukaan mafiajärjestöjen vuosittainen liiketoiminta ympäristörikosten tehtailussa on liki 17 miljardia euroa.

Viime vuonna Italiassa tuli tietoon 93 vakavampaa ympäristörikosta päivässä eli yhteensä 34 120 rikosta. Näistä lähes puolet tehtiin maan neljän suuren mafiajärjestön kotiseudulla Sisiliassa (Cosa Nostra), Campaniassa (camorra), Calabriassa (’ndrangheta) ja Apuliassa (Sacra Corona Unita).

Mafian soluttautuminen muun muassa jätehuoltoon jatkuu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Tätä kautta mafiajärjestöt soluttautuvat myös paikallishallintoon ja -politiikkaan. Viime vuonna 25 kunnan valtuustot hajotettiin mafiayhteistyön takia ja kunnat otettiin sisäministeriön erityishallintoon.

Suuren uhan muodostaa se, että mafiajärjestöjen Oy Roska Ab ei käsittele jätteitä asianmukaisesti. Rapporto ”Agromafien” mukaan Friuli Venezia Giulian maakunnan kokoinen alue eli lähes 8000 neliökilometriä on vakavasti saastunut mafioiden toiminnan seurauksena. Monet alueet ovat elinkelvottomia maaperään sijoitetun jätteen vuoksi ja ne muodostavat uhan myös pohjavesille.

– Järjestäytyneen rikollisuuden liiketoiminta ei tunne lamaa. Päinvastoin se kasvattaa sitä yhä uusille aloille. Kaukokatseisuuden sekä poliitikkojen, yrittäjien, instituutioiden ja kansalaisten välinpitämättömyyden ansiosta mafiajärjestöt ovat onnistuneet soluttautumaan kaikkialle yhteiskunnassa globaalisti ja totaalisesti, summaa järjestäytyneeseen rikollisuuteen perehtynyt toimittaja ja tv-tuottaja Carlo Lucarelli Ecomafie 2013-raportin esipuheessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)