Israelin uutena uhkana on alle 400 euron raketti

Libanonin puolelta ammuttuja Burkan-raketteja on vaikea torjua Iron Dome -järjestelmällä.
Hizbollahin mukaan asejärjestelmä pystyy kuljettamaan jopa 500 kilogramman taistelukärjen. / Telegram
Hizbollahin mukaan asejärjestelmä pystyy kuljettamaan jopa 500 kilogramman taistelukärjen. / Telegram

Israelin ja Hamasin välisen konfliktin on varoitettu laajenevan, jos libanonilainen miliisijärjestö Hizbollah aloittaa laajemmat sotatoimet Israelin pohjoisrajalla.

Alueella on käyty lokakuun jälkeen hajanaisia yhteenottoja, joissa Hizbollahin taistelijat ovat tulittaneet raketeilla ja panssarintorjuntaohjuksilla rajan yli. Israel on vastannut tykistö- ja ilmaiskuilla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hizbollah on ilmoittanut käyttävänsä Israelia vastaan nyt myös raskasta lyhyen kantaman Burkan-rakettia. Paikallisesti valmistettuja aseita voidaan ampua rekkojen lavoilta tai maastossa sijaitsevilta laukaisupisteiltä.

Miliisijärjestö kertoo tulittaneensa Burkaneilla muun muassa Israelin sotilastukikohtia. Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah kehuskeli uudella asejärjestelmällä marraskuussa pitämässään puheessa ja sanoi sen osoittavan, että Hizbollahin omilla raketeilla voi iskeä aiempaa kauemmas.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Libanonilaisen An-Nahar-median mukaan Burkan pystyy kuljettamaan sadan kilogramman taistelukärjen, joka aiheuttaa tuhoa noin 150 metrin säteellä. Muissa lähteissä raketin eri taistelukärkien painoksi on kerrottu 60–500 kilogrammaa.

Ynet-sivuston mukaan Hizbollah käytti samaa asejärjestelmää myös Syyriassa käydyissä taisteluissa. Arvoltaan noin 300–400 euron raketteja oli satoja Hizbollahin arsenaalissa jo vuosia sitten. Ne yleensä ammutaan suhteellisen lyhyen matkan eli noin kymmenen kilometrin päässä kohteestaan. On mahdollista, että asejärjestelmää on paranneltu merkittävälläkin tavalla sen käyttöönoton jälkeen.

Israelilaisen INSS-ajatuspajan mukaan Burkan kehitettiin Iranin avustuksella. Edullisen hinnan ohella sen etuna on helppokäyttöisyys. Lyhyen kantaman vuoksi raketteja ei voi yleensä torjua Iron Dome -ohjuspuolustusjärjestelmällä.

Israelilaislähteen mukaan Teheranin murtumispiste on lähellä.
Operaation alussa haluttiin välitön shokkivaikutus, upseeri arvioi.
Asiantuntijoiden mukaan lähetyksillä annetaan ohjeita piilotteleville agenteille.
Mainos