Israelin asevoimilta video: Nämä iskut peruttiin

Operaatiot Gazan alueella jatkuvat entistä kohdennetummin, Israel vakuuttaa.
Israelin asevoimat on moukaroinut Hamasin kohteita lokakuusta lähtien. / IDF
Israelin asevoimat on moukaroinut Hamasin kohteita lokakuusta lähtien. / IDF

Israelin asevoimien (IDF) ja äärijärjestö Hamasin väliset taistelut ovat jatkuneet viime päivinä eri puolilla Gazan kaistaletta.

Hamasin taistelijoiden kerrotaan toimivan edelleen Gazan pohjoisosissa, vaikka operaation painopiste onkin siirtynyt etelämmäs. Hamasin jäljellä olevat tunnelit mahdollistavat joukkojen siirtämisen huomaamatta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vakuutti Times of Israel -lehden mukaan sotatoimien jatkuvan, kunnes operaation tavoitteet saavutetaan. Hajanaisia taisteluita on lisäksi käyty Israelin pohjoisrajalla, jossa Iranin tukema Hizbollah-miliisi teki ainakin yhdeksän iskua rajan yli.

Hamas julkaisi sunnuntaina uuden propagandavideon, jossa kolme israelilaista panttivankia pyysi maansa hallitusta tuomaan heidät kotiin. Israelin mukaan kyse on psykologisesta sodankäynnistä.

Israelin asevoimat on pyrkinyt samalla vastaamaan arvosteluun Gazan vaikeasta humanitaarisesta tilanteesta ja alueelle koituneista massiivisista vaurioista. Sadattuhannet asukkaat pakenivat loppusyksystä taisteluita Gazan eteläosiin.

IDF vakuuttaa iskujen olleen kohdistettu Hamasin sotilaalliseen infrastruktuuriin. Operaation sanotaan etenevän jatkossa kohdennetummin, sillä osa Israelin joukoista on jo vedetty pois alueelta.

Poimintoja videosisällöistämme

Asevoimien videolla näytetään useita tapauksia, joissa ilmaiskut peruttiin siviiliuhrien riskin vuoksi. Videot on kuvattu lennokeista, hävittäjäkoneista tai helikoptereista.

– Selvä, kuittaus. Lapsia rakennuksen lähellä. Lisää ihmisiä tiellä, vilkasta liikennettä. Jätämme pois tämän kohteen, sitä ei ole hyväksytty, eräällä videolla todetaan.

Kaksi muuta otosta on kuvattu lokakuun 20. ja 22. päivänä 2023. Kohdetta tarkkailevat sotilaat havaitsevat siviilejä ja kehottavat perumaan iskut.

– Selvä. Olemme peruneet tämän kohteen, radiokeskustelussa todetaan.

Libanonin mukaan keskiviikon ilmaiskuissa kuoli ainakin 254 ihmistä.
Asian ovat vahvistaneet Israelin puolustusministeri ja Islamilainen vallankumouskaarti.
Mainos