Ruoanlaitossa ja kahvin keitossa tehtävä yleinen virhe voi lisätä bakteeririskiä kotikeittiössä, kertoo Ilta-Sanomat.
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen muistuttaa, että ruoanlaitossa tulisi käyttää aina kylmää talousvettä. Lämpimän veden ottaminen hanasta ei ole turvallinen tapa nopeuttaa ruoan valmistusta.
– Keitettävää ruokaa tehdessä kattila täytetään aina kylmällä vedellä ja se lämmitetään liedellä. Kattilaan ei tule valuttaa lämmintä vettä ajatellen sen nopeuttavan ruoanlaittoa, Mäkinen sanoo IS:lle.
Taustalla on legionellabakteerin riski. Kylmä vesi hidastaa bakteerin kasvua, kun taas lämpimässä vedessä olosuhteet voivat olla suotuisammat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) korostaa, että talousveden riittävän matala lämpötila on keskeinen keino torjua legionellan kasvua.
Legionella ei tartu juomalla, vaan vesihöyryn mukana hengitettynä. Se voi aiheuttaa vakavan keuhkokuumeen kaltaisen infektion. Mäkisen mukaan riski kotona on pieni, mutta ei olematon.
Hänen mukaansa myös lyhyt veden juoksutus ennen käyttöä parantaa veden laatua. Lisäksi putkistoissa voi esiintyä muitakin bakteereja, jotka eivät välttämättä tuhoudu pelkässä kuumennuksessa.
– Näitä asioita ei kauhean moni taho käy opettamassa kansalaisille. Voi olla, että moni ei tiedä näitä asioita.