Häiriö on kiusallinen, mutta vaaraton. PIXABAY

IS: Räjähtävän pään oireyhtymä piinaa nukahtaessa

Häiriön tarkka aiheuttaja ei ole tiedossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Osa ihmisistä kärsii häiriöstä, jonka takia he kuulevat voimakkaan laukauksen tai räjähdyksen äänen juuri ennen nukahtamista. Asiasta kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Kyse on unihäiriöstä, joka tunnetaan nimellä räjähtävän pään oireyhtymä. Vaikka häiriö on kiusallinen ja ärsyttävä, se on sinällään täysin vaaraton.

– Kun ihminen on valve- ja unitilan rajamailla, siihen voi kuulua erikoisia ilmiöitä, kertoo tutkimusprofessori Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) IS:lle.

Oireyhtymään liittyvät äänet voivat olla monenlaisia. Laukauksen tai räjähdyksen sijaan ne voivat olla esimerkiksi kohinaa tai muita ääniä.

– Nimitys on todella huono. Se ei kuvasta asiaa ollenkaan hyvin, Partonen myöntää.

Äänen kuuleminen voi hätkähdyttää ja aiheuttaa jopa pelästymisen. Partosen mukaan häiriöön ei liity lainkaan kipua ja kyse on vain äänestä.

Oireyhtymä on ollut pitkään yleisessä tiedossa. Sen tarkkaa aiheuttajaa ei kuitenkaan tiedetä. Partosen mukaan häiriö voi olla seurausta siitä, että sen ilmaantuessa aivot ovat valve- ja unitilan rajamailla.

– Aivot ja muu elimistö ovat rajatilassa vähän eritahtisia. Aistielimet saattavat ottaa vastaan ärsykkeitä, vaikka aivot ovat vielä unessa tai päinvastoin. Lopputulos voi olla yllättävä kokemus, Partonen kertoo.

Hänen mukaansa tutkimuksissa on arvioitu, että oireyhtymästä kärsii noin 3-7 prosenttia väestöstä. Häiriön toistuvuus on yksilöllistä. Toisilla kyse voi olla kertaluontoisesta ohimenevästä häiriöstä, toiset voivat kärsiä vaivasta pidempään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)