IS: Raja-aidan rakentaminen voi alkaa jo tämän vuoden puolella

Hankkeen ensimmäisen osuuden olisi tarkoitus valmistua jo ensi kevään aikana.
Varpaanlahden rajavalvonta-alue Suomen ja Venäjän raja-alueella Imatralla 19. marraskuuta 2021. LEHTIKUVA / LAURI HEINO
Varpaanlahden rajavalvonta-alue Suomen ja Venäjän raja-alueella Imatralla 19. marraskuuta 2021. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

Raja-aidan rakentaminen itärajalle voi alkaa jo tämän vuoden puolella, Ilta-Sanomat kertoo.

Hankkeelle on määrä myöntää lisäbudjetissa kuuden miljoonan euron määräraha, jolla saataisiin pystytettyä lyhyt kokeilupätkä aitaa Kaakkois-Suomessa. Aidan lisäksi rakennettaisiin sen vieressä kulkeva ajoura sekä teknistä valvontaa.

Pilotin avulla on tarkoitus saada lisätietoa muun muassa raja-aidan rakennustekniikasta ja tarvittavasta turvallisuusteknologiasta. Samalla testattaisiin aidan kestävyyttä talviolosuhteissa.

Hallituksen on määrä antaa seuraava lisätalousarvioesitys lokakuun lopulla. Mikäli hankkeelle myönnetään rahoitus, raja-aidan ensimmäisen osuuden olisi määrä valmistua jo ensi kevään aikana.

Asiantuntijan mielestä valtiojohto voisi antaa nykyistä kokonaisvaltaisemman julkisen arvion siitä, miten uhka on muuttunut.
Vasemmistoliitto ja Liike Nyt eivät ole mukana parlamentaarisessa sovussa.
Evan Gershkovich pidätettiin Venäjällä vuonna 2023, tuomittiin vakoilusta ja vapautettiin myöhemmin.
Mainos