Kiintiöpakolaisia saapumassa Suomeen syyskuussa 2020. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

IS: Lulu Ranne kiistää väitteet syrjinnästä pakolaiskiintiössä

Lulu Ranteen kymmenenviikkoinen pesti sisäministerinä on tullut päätökseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sisäministerinä syksyn toiminut Lulu Ranne (ps.) arvioi kauttaan Ilta-Sanomille

Kritiikkiä on herättänyt ensi vuoden pakolaiskiintiö, jota on väitetty perustuslaissa sekä yhdenvertaisuuslaissa säädetyn syrjintäkiellon vastaiseksi. Sisäministeriön poliittisen johto on yhdenvertaisuusvaltuutetun sijaisen Robin Harms’n mukaan halukas suosimaan kristityistä maista, kuten Venezuelasta ja Kongosta, tulevia pakolaisia pakolaiskiintiössä.

Ranne kiistää väitteet syrjinnästä uskonnon perusteella ja sanoo, että naiset, lapset ja vammaiset ovat pakolaiskiintiön keskiössä.

– Ne painotukset vaihtelevat vuosittain hieman. Se on aina ollut näin, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Ranteen mukaan kiintiöpakolaisten valinnassa ei korostu se, miten pakolaisten on nähty sopeutuvan maahan. Hänen mukaansa pakolaiskiintiössä painotetaan sitä, missä maissa olevat ihmiset ovat suurimmassa vaarassa.

– Aina on hienoa, jos saadaan tänne ihmisiä, jotka tarvitsevat apua, ja jotka tänne oikeasti sopeutuvat, Ranne toteaa.

Ranne hoiti kymmenen viikon ajan sekä sisäministerin että liikenne- ja viestintäministerin salkkuja sisäministeri Mari Rantasen (ps.) jäätyä pois tehtävästä lapsensa sairastumisen vuoksi. Rantanen palasi sisäministeriksi viime viikolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)