Säätytalon aulan portaikko Helsingissä. / LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

”Ensi viikko määrittää, miltä Suomi näyttää 2030-luvulla”

Ekonomistin mukaan ensi viikon puoliväliriihen päätöksillä voi olla suuri merkitys maan talouskehitykselle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus kokoontuu ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona puoliväliriiheen.

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) mukaan tiedossa on kevennyksiä verotukseen. Yksityiskohdista ei vielä kerrota julkisuuteen asian keskeneräisyyden vuoksi.

Yleisenä tavoitteena on löytää keinoja Suomen talouskasvun vauhdittamiseksi.

– Toivon, että meillä on mahdollisuus tehdä merkittävä veronalennuspaketti, Purra sanoi Helsingin Sanomille.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtaja, ekonomisti Sami Pakarinen katsoo puoliväliriihellä olevan kauaskantoisia seurauksia.

– Ei voi liikaa korostaa, miten tärkeä ensi viikon puoliväliriihi on Suomen tulevaisuuden kannalta. Se, mihin hallitus kykenee, määrittää pitkälti sitä, miltä Suomi näyttää 2030-luvulla ja siitä eteenpäin, Pakarinen kirjoittaa X:ssä.

Hänen mukaansa on mielenkiintoista nähdä, mitä hallitus aikoo tehdä kiihtyvän pääomapaon suhteen.

– Toivottavasti saadaan päätöksiä, joilla pääomat saadaan Suomessa kasvuun, talouskasvu kiihtymään sekä suomalaiset vaurastumaan. Ja miksipäs ei, koska tähänkin asti uskottavia päätöksiä on syntynyt hyvin ja tehokkaasti, Sami Pakarinen sanoo.

LUE MYÖS:
Riikka Purra HS:lle: Hallitus aikoo päättää verotuksen keventämisestä (VU 17.4.2025)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)