Iranin odotettiin iskevän ballistisilla ohjuksilla Israeliin

USA:n saamien tietojen mukaan hyökkäys tapahtuu lähiaikoina.
Israelin sotilaita. AFP / LEHTIKUVA / JAAFAR ASHTIYEH
Israelin sotilaita. AFP / LEHTIKUVA / JAAFAR ASHTIYEH

Yhdysvallat uskoo Iranin valmistelevan ballistista ohjusiskua Israeliin, kertoi Valkoisen talon nimettömänä pysyvä virkamies uutiskanava CNN:lle.

Iskun odotetaan tapahtuvan lähiaikoina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tuemme aktiivisesti valmisteluja, joilla Israelia voidaan puolustaa tältä hyökkäykseltä. Suoralla sotilaallisella hyökkäyksellä Israelia vastaan on vakavia seurauksia Iranilla, virkamies sanoi CNN:lle.

Iranin tulevan hyökkäyksen arvioidaan olevan laajuudeltaan ja mittakaavaltaan samanlainen kuin huhtikuussa, jolloin Iran teki laajan drooni- ja ohjushyökkäyksen Israeliin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Israelin puolustusvoimien tiedottaja Daniel Hagarin mukaan välitöntä uhkaa ei tällä hetkellä ole. Hän sanoi videolla, että Israel on kuitenkin varautunut iskuun.

– Olemme huippuvalmiudessa niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin, hän sanoi ja varoitti, että Israeliin kohdistuvalla hyökkäyksellä on seurauksensa.

Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut eivät usko opposition valtaannousuun.
Yhdysvaltain presidentin mukaan Iran antautui jo Lähi-idän maille.
Iranin islamilainen tasavalta on vuosikymmenten aikana rakentanut maanalaisia ohjusvarastoja, joita se kutsuu ”ohjuskaupungeiksi”.
Mainos