Israelin ilmaiskussa kuolleen Hizbollah-johtaja Hassan Nasrallahin kuva Teheranissa 30. syyskuuta. / LEHTIKUVA / AFP / ATTA KENARE

”Irania on haavoitettu kuolettavasti”

Hizbollahin heikentäminen voi aiheuttaa epävakautta myös sen tukijamaassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelin ja Libanonissa toimivan Hizbollah-järjestön varoitetaan ajautuneen yhä lähemmäs täysimittaista sotaa. Se voisi laajentua alueelliseksi konfliktiksi ja vetää mukaansa Iranin ja mahdollisesti muita valtioita.

Israelin erikoisjoukkojen kerrotaan jo toteuttaneen pieniä ja kohdennettuja iskuja Libanonin eteläosiin. Wall Street Journal -lehden haastatteleman asevoimien lähteen mukaan maaoperaatio voisi alkaa jo kuluvalla viikolla.

Erikoisjoukot ovat tutkineet Hizbollahin tunneleita, joita on kaivettu raja-alueen alle. Yhdysvallat pyrkii hillitsemään konfliktia ja on painostanut voimakkaasti Israelia pidättäytymään laajemmasta maahyökkäyksestä.

Asiantuntijoiden mukaan Hizbollah-johtaja Hassan Nasrallahin ja muiden johtohahmojen surmaaminen jättää merkittävän valtatyhjiön, jota ei pystytä täyttämään lyhyellä aikavälillä. Hizbollahin komentojärjestelmä on lamaannustilassa viimeaikaisten iskujen seurauksena.

Tapahtumat ovat merkittävä nöyryytys Iranille, joka on tukenut Hizbollahia vuosikymmeniä. Viimeaikaisten tapahtumien arvellaan mahdollisesti aiheuttavan epävakautta myös Iranissa.

Lähi-idän asiantuntija Gilles Kepel sanoo New York Timesille, että Nasrallahin symbolinen merkitys oli korvaamaton hänen johtamalleen miliisijärjestölle. Hizbollah toimi samalla Iranin johdon etujoukkona.

– Iranin islamilainen tasavalta on nyt heikentynyt, mahdollisesti kuolettavasti. On epäselvää, kuka edes pystyy antamaan ohjeita Hizbollahille, Kepel sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)