Iranin asevoimien arvioidaan muuttaneen ohjustaktiikkaansa Yhdysvaltain ja Israelin helmikuussa aloittaman sotilasoperaation aikana. Iran on jatkanut tarkkoja iskuja Yhdysvaltain tukikohtiin ja muihin kohteisiin Jordaniassa sekä Persianlahden maissa.
Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth ilmoitti sodan alussa, että hyökkäyksen tavoitteisiin kuului Iranin hyökkäysohjusten ja niiden tuotannon tuhoaminen. Viisi kuukautta ja satoja ilmaiskuja myöhemmin Teheran pystyy kuitenkin yhä uhkaamaan amerikkalaisjoukkoja koko alueella.
Iranilaisohjukset ovat surmanneet Yhdysvaltain sotilaita Jordaniassa ja osuneet tukikohtien rakennuksiin Kuwaitissa ja Bahrainissa. Iskuja on kohdistettu myös Saudi-Arabiaan ja Qatariin.
Asiantuntijoiden mukaan Iran on hyötynyt keväällä alkaneesta hauraasta tulitauosta ja siitä, että Yhdysvaltain viimeisimmät iskut ovat keskittyneet pääasiassa Iranin eteläosiin. Israelin jääminen pois uusimmista taisteluista on vähentänyt ohjusjoukkoihin kohdistuvaa painetta.
– On helpompi ampua, jos kukaan ei ammu takaisin, Iranin ballististen ohjusten ohjelmaan erikoistunut Nicole Grajewski sanoo Financial Timesille.
Sodan alkuvaiheessa Yhdysvallat ja Israel metsästivät aktiivisesti iranilaisia laukaisualustoja ja ohjusmiehistöjä. Ilmaiskuilla romahdutettiin maanalaisten ohjustukikohtien sisäänkäyntejä, ja laukaisulaitteet pyrittiin tuhoamaan heti niiden paljastuttua.
Iran on silti pystynyt kaivamaan tukikohtien sisäänkäyntejä uudelleen auki ja palauttamaan niitä käyttöön. Ohjusmiehistöt ovat hajauttaneet toimintaansa ja siirtyneet kauemmas maanalaisista tukikohdista ennen laukaisuja.
Samalla Iran näyttää käyttävän aiempaa enemmän uudempia ja tarkempia ohjuksia. Vanhat Scud- ja Nodong-tyyppiset aseet ovat epätarkkoja, mutta modernimpaan kalustoon siirtyminen voi jo itsessään selittää osan iskujen parantuneesta osumatarkkuudesta.
Torjunta vaikeutuu
Iranin arvioidaan saaneen kohdentamiseen ja navigointiin liittyvää apua Venäjältä ja mahdollisesti Kiinalta. Iran on seurannut tarkasti Venäjän kokemuksia Ukrainan sodasta ja pyrkinyt yhdistämään ballistisia ohjuksia, risteilyohjuksia ja hitaampia lennokkeja samaan hyökkäykseen.
Eri nopeuksilla ja lentoradoilla lähestyvät aseet kuormittavat puolustusta ja voivat pakottaa käyttämään suuren määrän torjuntaohjuksia.
Iran on lisäksi iskenyt tutka- ja ennakkovaroitusjärjestelmiin Jordaniassa ja Persianlahdella. Jos tutkien suorituskyky heikkenee, hyökkäävät ohjukset havaitaan myöhemmin ja niiden torjumiseen jää vähemmän aikaa.
Tilannetta vaikeuttavat Kheibar Shekanin kaltaiset ohjukset, joiden Iran sanoo kykenevän muuttamaan lentorataansa vielä lähestymisen loppuvaiheessa. Tällaista ohjusta on vaikeampi ennakoida ja torjua kuin tavanomaista ballistista ohjusta.
Yhdysvallat käytti liittolaisineen runsaasti kalliita torjuntaohjuksia sodan ensimmäisinä kuukausina. Iranin jatkaessa iskujaan haasteeksi tulee se, kuinka kauan Yhdysvallat voi suojata alueen tukikohtia nykyisellä tavalla.
Vaihtoehtona olisi laajentaa iskuja jälleen Iranin pohjois- ja länsiosien laukaisupaikkoihin. Se voisi asiantuntijoiden mukaan vaatia Israelin paluuta sotatoimiin, mutta samalla konflikti laajenisi ja torjuntaohjusten kulutus kasvaisi entisestään.
Iranin ohjuskykyä voidaan tilapäisesti painaa alas, mutta sen tuhoaminen on osoittautunut vaikeaksi. Suuren maan alueelle hajautettujen liikkuvien laukaisualustojen metsästäminen muistuttaa asiantuntijoiden mukaan neulan etsimistä heinäsuovasta.