Iranilla ei ole suunnitelmia uuteen neuvottelukierrokseen, kertoo islamilaista tasavaltaa lähellä oleva Fars-uutiskanava sunnuntaina.
Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa lauantaina ja viime yönä käynnissä olleet neuvottelut Yhdysvaltojen ja Iranin välillä eivät onnistuneet sodan lopettamisessa, kertoo CNN.
– Iranilla ei ole kiire ja ennen kuin Yhdysvallat suostuu järkevään sopimukseen, Hormuzinsalmen asema ei tule muuttumaan, rauhanneuvotteluja käynyttä tahoa lähellä oleva lähde uutiskanava Farsille.
Iranin delegaatio on maan valtiollisen median mukaan poistunut Pakistanista.
Sekä Yhdysvaltojen varapresidentti J. D. Vance että Iranin entinen varapresidentti Ataollah Mohajerani ovat kommentoineet neuvottelujen kariutumista julkisuudessa.
Se, etteivät neuvottelut edenneet sopimukseen, on Iranille paljon huonompi asia kuin Yhdysvalloille, Vance kommentoi lehdistötilaisuudessa.
Mohajeranin mukaan taas Yhdysvallat sen sijaan kärsii enemmän neuvottelujen päättymisestä.
– Yhdysvallat ehdotti neuvotteluja, järjesti rauhanvälittäjän ja suostui Iranin kymmenkohtaisiin ehtoihin neuvottelujen aikaansaamiseksi, mutta pyrki neuvottelupöydässä saavuttamaan sen, minkä epäonnistui voittaa taistelukentällä, hän sanoo.