Moni verkkosivusto oli alhaalla tiistaina. Syyksi osoittautui Cloudfaren palveluissa ollut häiriö. PIXABAY

Internet oli rikki: Mikä meni pieleen?

Aluksi syyksi epäiltiin kyberhyökkäystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pilvipalveluita ja sisällönjakeluverkkoa tarjoavan Cloudflaren palveluissa oli tiistaina häiriö, jonka vuoksi suuri osa verkkopalveluista ympäri maailmaa lakkasi toimimasta. Häiriön vuoksi esimerkiksi Verkkouutiset oli noin neljä tuntia alhaalla. Tiistaina koettiin toistuvia käyttökatkoja.

Nyt Cloudfare kertoo blogissaan, mistä tuntikausien häiriössä oli kyse.

Toisin kuin monet ovat luulleet, häiriö ei ollut seurausta kyberhyökkäyksestä tai muustakaan haitallisesta ulkopuolisesta toiminnasta. Cloudflare myöntää, että se itsekin luuli aluksi häiriön johtuvan ulkopuolisesta hyökkäyksestä.

Vikaa selvitellessä ilmeni, että häiriö oli saanut alkunsa yhden tietokantajärjestelmän käyttöoikeuksista. Tietokanta oli alkanut lähettää useita virheellisiä komentoja palvelimelle. Seurauksena oli toimintaketju, joka alkoi kuormittaa palvelinverkostoa.

Lopulta kuormitus esti Cloudflaren järjestelmiä ohjaamasta liikennettä palvelimilta toisille. Käyttäjille tämä näkyi verkkopalvelujen kaatumisina.

– Pahoittelemme vaikutuksia asiakkaillemme ja internetille yleisesti. Koska Cloudflare on internet-ekosysteemissä merkittävä, minkään järjestelmämme toiminnassa ilmenevät häiriöt ovat täysin hyväksymättömiä, Cloudflare pahoittelee blogissaan.

Häiriö alkoi tiistaina kello 13.20 Suomen aikaa. Ongelma saatiin Cloudflaren mukaan korjattua iltapäivän aikana ja liikenne palautui normaaliksi kello 19.06. Verkkopalveluissa esiintyi ajoittaisia toimintahäiriöitä vielä tämän jälkeenkin.

Cloudflarea pidetään Amazonin Web Service- ja Microsoftin Azure-palveluiden ohella yhtenä internetin peruskivistä. Esimerkiksi Amazonin palveluissa ollut häiriö johti useiden palveluiden toimintahäiriöihin lokakuussa. VU kertoi Amazonin häiriöstä tässä jutussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)