IL: Opettajat pakenevat koulusta, ”avohalleissa” ei pysty opettamaan

Melua ja kaaosta, kuvailee opettaja, joka ihmettelee, miksi varoituksia ei huomioitu suunnitteluvaiheessa.
Helsingin Jakomäkeen 2020 valmistunutta koulua on remontoitu tänä vuonna meluisuuden hillitsemiseksi. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Helsingin Jakomäkeen 2020 valmistunutta koulua on remontoitu tänä vuonna meluisuuden hillitsemiseksi. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Helsingin Jakomäkeen vuonna 2020 valmistunut peruskoulu ei miellytä opettajia, joista Iltalehden mukaan jotkut ovat vaihtaneet jopa työpaikkaa.

Luokkahuoneita ja käytäviä ei Kankarepuiston koulussa ole, joten tilojen läpi kuljetaan kesken oppituntienkin.

IL:n haastattelemien opettajien mukaan arkkitehtien laskelma tilojen riittävyydestä ei myöskään ole epärealistinen. Kouluun pitäisi mahtua 800 oppilasta, mutta jo 550 oppilaalle tiloja oli liian vähän.

– Arkkitehdit kuvittelivat, että siellä voi opiskella satoja oppilaita avohalleissa, opettaja sanoo.

– Arkkitehdit lupasivat rauhaa ja harmoniaa. Saatiin melua ja kaaosta, toinen kertoo.

Henkilökunnan varoituksia tilojen toimimattomuudesta ei rakennuksen suunnitteluvaiheessa otettu huomioon, opettajat sanovat. Tänä syksynä Helsingin kaupunki on parannellut rakennusta yli 800 000 eurolla, tiloihin on muun muassa lisätty lasiseiniä.

– Kantapään kautta on opittu. Uudelleen tämän tyyppisiä tiloja ei enää toteuteta, oppimistilojen suunnittelupalvelun yksikönpäällikkö Vera Schulman Helsingin kaupungilta myöntää.

Hänen mukaansa kaikki avokonttorimallilla rakennetut koulut eivät kuitenkaan ole epäonnistuneita, vaan esimerkiksi Jätkäsaaren peruskoulu toimii ”kuin unelma”.

Tuoreen analyysin mukaan lukio ja ammatillinen koulutus näyttäytyvät suomalaisessa mediassa hyvin eri tavoin.
Mainos