IL: Kauppaketju konkurssiin – ”Kysynnän muutos jätti ison loven”

Pienyrittäjien yhteismyymälä Mall&Mall ennätti toimia alle kaksi vuotta.
Mall&Mall toimi muun muassa Isossa Omenassa Espoossa. Ihmisiä Ison Omenan kauppakeskuksessa 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Mall&Mall toimi muun muassa Isossa Omenassa Espoossa. Ihmisiä Ison Omenan kauppakeskuksessa 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomalainen myymäläketju Mall & Mall on hakeutunut konkurssiin, kertoo Iltalehti. Mall & Mall -lahjatavaraliikkeen idea oli yhdistää suomalaisten pienyrittäjien tuotteet saman katon alle.

Yhtiön nettisivujen mukaan sillä on myymälöitä kauppakeskuksissa muun muassa Lahdessa, Lempäälässä ja kolme Espoossa. Ketju on ehtinyt toimia vajaat kaksi vuotta.

Konkurssihakemuksen taustalla on yrityksen toimitusjohtajan Jarkko Mannerkiven mukaan kehno taloustilanne.

Mannerkivi kertoo, että tilanne huononi voimakkaasti heti joulun jälkeen ja helmikuussa maailmantilanne sai asiakkaat karsimaan ostoksiaan edelleen.

– Kyllä tämä kysynnän muutos jätti aika ison loven.

Mannerkiven mukaan konkurssihakemuksen jättämisen jälkeen yritys ilmoitti asiasta henkilökunnalleen ja yhteistyökumppaneilleen.

Vuosikymmenien aikana kerätyn omaisuuden kohtalo on epäselvä.
Kansanedustaja kysyy, onko talouskasvukin hallituksen vika.
Sami Pakarisen mukaan hallituksen uudistukset ovat vauhdittaneet Suomen talouskasvua.
Mainos