Asiakas käveli kylmäkaapin ohi K-Supermarketissa. MARKKU ULANDER

IL: Kaupoista varastetaan rahkapurkkien kansia

Ilmiölle on etsitty selitystä huumeista, mutta myyjän mukaan syy voi olla ihan muualla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Myymälävarkaat näpistävät ruokakaupoista rahkapurkkien kansiakin niin, että sosiaalisessa mediassa kiertäneen kuvan (alla) mukaan erään kaupan kylmäkaapin oveen oli ilmestynyt asiasta lappu.

Siinä asiakkaita pyydetään, etteivät he ottaisi Skyr-rahkapurkeista kansia. Tuotetta ei sen jälkeen voi myydä ja irrotettu kansi on ”ostopäätös”. Viestialusta X:ssä jaetun kuvan tarkempi paikka tai aika ei ole tiedossa.

Iltalehti soitti kauppoihin, joista osassa ei tunnistettu ilmiötä. Mutta esimerkiksi S-market Sokos Helsingissä pelkkiä kansia anastetaan ajoittain. Helsinkiläisessä K-market Freda -ruokakaupassa myyjänä työskentelevä Daniel kertoo, että kansien anastukset eivät sinänsä ole uusi ilmiö.

X-alustalla kommentoijat ovat olleet sitä mieltä, että muovikantta ja sen mukana tulevaa pahvilusikkaa käytettäisiin kadulla ”huumeiden sekoitteluun”.

Danielin mukaan asialle voi olla arkisempikin selitys. Nykyisin monen kermaviili- ja jugurttipurkin mukana ei muovikansia enää tule.

– Jos tekee dippejä, eikä käytä kaikkea kerralla, muovikansi laitetaan sitten siihen purkin päälle, Daniel antaa esimerkin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)