Ukrainan joukot havaitsevat ja tekevät toimintakyvyttömiksi logistiikkareiteillä väijyviä venäläisiä valokuitudroneja.
– Meillä on erittäin hyviä tuloksia niin sanottujen nukkuja- tai vaanijadronejen tuhoamisessa, kertoo Ukrainan maavoimien 14. mekanisoidun prikaatin tiedottaja Nadja Zamryga puolustusministeriön alaiselle ArmyInform-medialle.
Venäläiset käyttävät hyökkäyksissään valokuitukaapelia perässään pudottavia droneja, jotka ovat immuuneja elektroniselle häirinnälle.
Ne laskeutuvat maastoon, siirtyvät akunsäästötilaan ja odottavat sopivaa kohdetta esimerkiksi maanteiden varrella.
Laitteet voivat olla tällaisessa horrostilassa jopa viikkoja ennen niiden herättämistä ja yllätysiskun tekemistä. Edulliset, mutta vaaralliset valokuitudronet on helpompi piilottaa, sillä ne eivät lähetä radiosignaaleja. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä jutussa.
Ukrainan asevoimilla oli sodan alkuvaiheessa etulyöntiasema dronesodankäynnissä, mutta Venäjä on lisännyt viime vuosina tuotantoaan massiivisesti ja kehittänyt asevoimiensa dronetaktiikoita.
Venäjän joukot hyökkäävät päivittäin Itä-Ukrainan Kupjanskin suunnalla. Amerikkalaisen Institute for the Study of War (ISW) -ajatushautomon mukaan hyökkääjä on edennyt tällä suunnalla.
– Keväällä miehittäjät hyökkäsivät 10 sotilaan ryhmissä. Nyt he yrittävät joskus edetä yksi kerrallaan, Zamryga kertoo.
Hänen mukaansa hyökkääjä käyttää yhä vähemmän moottoripyöriä ja turvautuu entistä enemmän taistelurobotteihin eli miehittämättömiin maa-ajoneuvoihin (UGV).





