Iso-Britannian puolustusministeriön tiedustelutiedot kertovat Venäjän ampuneen kymmeniä ohjuksia Pohjois-Ukrainaan Valko-Venäjän alueelta yhden päivän aikana.
Heinäkuun 28. päivä ammuttujen ohjusten määrän kerrotaan olleen vähintään 20. Puolustusministeriö arvioi, että maan diktaattori Aljaksandr Lukashenkan lisääntyvät syytökset länsimaiden operaatioista niin maassaan kuin Ukrainassakin osoittavat, että hän on todennäköisesti tullut täysin riippuvaiseksi Kremlin tuesta.
Amerikkalainen Institute for the Study of War (ISW) -ajatushautomo arvioi tilannekatsauksessaan, että hyökkääjä on todennäköisesti asettanut Bahmutin ja Donetskin kaupungin ympäristöt etusijalle Siverskin ja Slovjanskin valloittamisten sijaan.
Donetskin alueen liittämisestä Venäjään suunnitellaan syyskuista ”kansanäänestystä”, joten mahdollisimman suuren jalansijan saavuttaminen on Kremlille tärkeää.
Bahmutin painostamista edesauttavat viimeaikaiset etenemiset Novoluhansken alueella. ISW:n mukaan suurta ja hyvin puolustettua Bahmutia on kuitenkin hankala vallata.
Taisteluiden alueilla ennakoidaan kiihtyvän ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi onkin kehottanut alueen asukkaita evakuoitumaan.
Satelliittikuvat paljastavat joukkojen ja materiaalin keskittämistä myös belgorodin alueella sijaitsevassa Urazovossa. ISW arvioi, että keskitys voi liittyä Izjumin alueen hyökkäyksen tukemiseen. Viime päivinä Ukraina on onnistunut torjumaan alueen etenemisyritykset.
Latest Defence Intelligence update on the situation in Ukraine – 31 July 2022
Find out more about the UK government's response: https://t.co/l2m2OqODU7
🇺🇦 #StandWithUkraine 🇺🇦 pic.twitter.com/C3qIlLHgga
— Ministry of Defence 🇬🇧 (@DefenceHQ) July 31, 2022