Alle 40 prosenttia koiranomistajista valitsee koiransa rodun terveyden perusteella, ilmenee Agria Eläinvakuutuksen teettämästä kyselytutkimuksesta.
Sen sijaan lähes puolelle koiranomistajista tärkeimmiksi valintakriteereiksi nousevat rodun luonteenpiirteet ja koiran koko.
Koiraa hankkiessa on hyvä selvittää, mitä tyypillisiä terveysongelmia rodussa esiintyy. Terveysriskit on hyvä tiedostaa, sillä mahdollinen sairastelu on koiralle stressaavaa. Koiran eläinlääkärikäynnit voivat käydä myös omistajalle kalliiksi etenkin, jos koiraa ei ole vakuutettu tapaturmien ja sairauksien varalle.
Jopa 98 prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti olevansa tietoisia siitä, että koirilla voi olla rotukohtaisia terveysongelmia. Tämä seikka huomioon ottaen on ehkä hieman yllättävää, että rodun terveyttä ei tutkimuksen mukaan aseteta etusijalle sopivaa koirarotua valittaessa.
Valitse omaan elämäntilanteesi sopiva rotu
Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että koirien kanssa vietetty aika lisää ihmisten hyvinvointia. Koira auttaa muun muassa alentamaan stressitasoa ja lisää usein omistajan fyysistä aktiivisuutta sekä sosiaalista kanssakäymistä. Terveysvaikutusten lisäksi koira tuo useimmiten runsaasti iloa ja onnellisia hetkiä omistajiensa elämään.
Tilanne voi kuitenkin joskus kääntyä päälaelleen, jos hankkii koiran, jonka rotuominaisuudet eivät sovi omaan elämäntilanteeseen ja tarpeisiin.
Päätös rodusta saattaa joskus syntyä pelkästään ulkomuodon tai koon perusteella. Niiden taakse saattaa kuitenkin kätkeytyä haastava luonne tai ominaisuuksia, jotka osoittautuvat arjessa ongelmallisiksi.
Useimmat rodut on alun perin jalostettu johonkin tiettyyn käyttötarkoitukseen, ja näin ollen rodun ominaispiirteisiin saattaa kuulua esimerkiksi vahva vartiointi-, metsästys- tai paimennusvietti.
Huomioi eri rotujen ominaispiirteet
Myös eri rotujen aktiivisuustasot vaihtelevat suuresti. Siinä missä yksi rotu tyytyy maltilliseen määrään aktivointia, toiset rodut saattavat vaatia paljon liikuntaa ja rodunomaista tekemistä pysyäkseen tyytyväisinä. Mikäli koiralle ei pystytä tarjoamaan sen vaatimia virikkeitä ja liikuntaa, koiran turhautuminen näkyy yleensä melko pian ongelmakäyttäytymisenä.
Koiran ja omistajan välisiä ongelmia syntyy usein silloin, kun omistaja yrittää tukahduttaa koiran luontaiset rotuominaisuudet. Siksi on hyvä miettiä, sopivatko koiran luontaiset ominaisuudet omaan elämään.
Jos aikoo kulkea päivittäin pitkiä lenkkejä tai käydä vaelluksilla, kannattaa ehkä suunnata katseet aktiivisiin rotuihin. Jos taas odotuksissa on maltillisen liikuntatarpeen omaava koira, jolla on paljon mukavuudenhalua, metsästyskoiran tai aktiivisen paimenkoiran hankkiminen ei välttämättä ole hyvä ajatus.
Myös turkinhoitoon käytettävä aika ja kulut voivat yllättää runsasturkkisen rodun kanssa. Omistaja vastaa koiransa hyvinvoinnista, ja siksi on tärkeää ottaa selvää, mitä kaikkea kyseinen rotu vaatii omistajaltaan.
Internet tarjoaa paljon tietoa, jonka avulla on helppo kartoittaa itselle sopivia rotuja. Toinen tärkeä tietolähde ovat ihmiset, jotka elävät itseään kiinnostavien rotujen kanssa päivittäin. Suositeltavaa on myös ottaa yhteyttä rodun kasvattajiin ja harrastajiin esimerkiksi rotuyhdistyksen kautta ja tutustua rotuun huolella.
Kyselyn toteutti maaliskuussa 2023 Xtreme Insight Agrian toimeksiannosta. Kyselyyn osallistui 810 suomalaista koiran- ja kissanomistajaa.