Amerikkalainen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Andrew Michta soimaa tapaa, jolla länsi suhtautuu Ukrainan auttamiseen. Mikäli muutoksia ei tule, on ennuste synkkä.
– Olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että mikäli länsi ei korvaa mantraa ”[autamme Ukrainaa] niin kauan kuin on tarpeen” mantralla ”kaikki, mitä Ukraina tarvitsee voittaakseen niin pian kuin mahdollista”, päättyy tämä huonosti, Atlantic Council -ajatushautomossa johtajana toimiva Michta kirjoittaa X-palvelun ketjussaan.
Andrew Michta on toiminut aikaisemmin esimerkiksi George C. Marshall European Center -instituutin kansainvälisten suhteiden laitoksen dekaanina ja Yhdysvaltain laivastoakatemian professorina.
Hän huomauttaa, että Ukrainalle voidaan kyllä toimittaa lisää ampumatarvikkeita ja aseita, mutta sotaponnisteluja ei pystytä jatkamaan tällä tasolla, jos puolustaja menettää näin paljon sotilaita.
– Minun laskujeni mukaan Venäjällä on nyt väestön suhteen nelinkertainen etulyöntiasema Ukrainaan verrattuna. Kiovan on kurottava tämä kuilu umpeen teknologian avulla.
Venäjä on Andrew Michtan mukaan osoittanut, että se kykenee sotimaan ja suorittamaan liikekannallepanoa samaan aikaan.
– Jos sota jatkuu kulutussotana (jollaiseksi sota Ukrainassa on yhä enemmän tullut), on Venäjällä massan etu.
Tätä vastaan pitäisi huippututkijan mukaan taistella hylkäämällä nykyinen läntinen tukipolitiikka. Sen hän rinnastaa potilaan suoneen annettavaan tippaan.
– Länsimaisten johtajien on lopetettava erilaisten ”punaisten viivojen” pähkäily ja ymmärrettävä, miten kiireinen tilanne Ukrainassa on. Ihmiset ovat nyt Ukrainan kallein resurssi.
– Lakatkaa siis hokemasta ”niin pitkään kuin on tarpeen” – tämä mantra ei ole vain epämääräinen, se ei ole kestävä.
Andrew Michtan mukaan meidän lännessä on muutettava politiikkaamme ja sanottava julki selvä visio Ukrainan voitolle.
– Mikä tärkeintä, meidän on viestittävä sitoutumisemme siihen, että Ukrainalle annetaan, mitä se tarvitsee ja sellaisessa mittakaavassa, että se pystyy aiheuttamaan Venäjän armeijalle strategisen tappion.
– Aika on käymässä vähiin. Nyt on toimittava.
🧵Watching political gyrations in the US and Europe re: continued military and economic aid to #Ukraine, I’ve become convinced that unless the West replaces the mantra “for as long as it takes” with “whatever Ukraine needs to win as quickly as possible” this will end badly. 1/5
— Andrew A. Michta (@andrewmichta) December 15, 2023