Mitä tehdä, jos presidenttiehdokas on tosi kaukana omasta maailmankuvasta? No, sehän pitää haukkua lyttyyn, jotta kaikki varmasti tajuavat, miten idiootti se on.
Isolle osalle toimittajista perussuomalaiset ja Laura Huhtasaari edustavat täysin vastakkaista maailmankuvaa. Ilmiötä, arvoja tai näkemyksiä, joihin asennoituminen hakee yhä paikkaansa. Tämä ei voinut olla heijastumatta taannoisiin presidentinvaaleihin. Etenkin Ylen ja MTV:n yksilötenteissä Huhtasaaren tenttaus oli välistä piinallista katsottavaa:
– Miksi te hymyilette ja puhutte kovia asioita yhtä aikaa?
– Eikö olisi viisaampaa myöntää, että tämä oli ihan tyhmä ehdotus?
– Ulkopolitiikan tontilta teillä ei ole minkäänlaista kokemusta. Pyrittekö väärään tehtävään?
– Onko tämä taas tällaista äänestäjien harhauttamista?
– Oletteko siis sitä mieltä, että nainen on tehty miehen kylkiluusta?
Kriittisellä journalismilla on ehdottomasti paikkansa. Asenteellisella journalismilla ei sen sijaan ole eikä ollut näissä vaaleissa voitettavaa. Se saattoi päinvastoin sataa perussuomalaisten laariin.
Niille, jotka inhosivat perussuomalaisia ja Laura Huhtasaarta jo valmiiksi, tällaisella tenttauksella ei ollut vaikutusta. Ei myöskään niille, jotka olivat joka tapauksessa äänestämässä perussuomalaisten ehdokasta. On kuitenkin olemassa liikkuvaa, mediakriittistä väkeä, joiden mielestä Huhtasaaren ”grillaus” meni niin sanotusti yli. Ei ole kaukaa haettua väittää, että Huhtasaari sai osakseen myös jossain määrin niin sanottuja sympatiaääniä.
Huhtasaaren ääniosuus – 6,9 prosenttia – ei ole sinällään toki paljon. Taakse jäivät silti niin Paavo Väyrynen, keskustan kuin molempien vasemmistopuolueidenkin ehdokkaat. Myös tutkijoiden piirissä Huhtasaaren tulosta presidentinvaaleissa on pidetty voittona perussuomalaisille.
Median uskottavuuden kannalta ei ole hyvä asia, jos ehdokkaita ei kohdella tasapuolisesti ja syntyy vaikutelma puolueellisuudesta. Tämä voi lisätä protestimielialaa, kasvattaa vastakkainasettelua ja populistipuolueiden suosiota.
Oli harmillista, että Laura Huhtasaaren ulkopoliittinen linja jäi etenkin MTV:n ja Ylen yksilötenteissä kunnolla haastamatta ja aika kului toissijaisuuksiin. Huhtasaari on arvioinut, ettei kukaan pysty auttamaan Suomea, jos (Vladimir) Putin tulee tänne. Hän on ollut huolissaan Venäjän kehityksestä. Samaan hengenvetoon Huhtasaari ajaisi Suomea eroon EU:sta eikä Natoonkaan pitäisi liittyä. Entä näkemys siitä, että kansan pitäisi voida äänestää kumoon eduskunnan päätöksiä Sveitsin tapaan? Minkälainen riski tämä olisi nykyisenä informaatiovaikuttamisen aikana?
Miten edellä mainitut palikat olisivat keskenään yhteen sovitettavissa? Mitä Huhtasaaren ulkopolitiikasta ylipäänsä seuraisi?
Yliopistotutkija Timo Miettinen harmitteli Uuden Suomen haastattelussa, ettei Huhtasaaren näkemystä EU:n kehittymisestä liittovaltion suuntaan päästy kunnolla haastamaan. Miettisen mukaan väite ei edes pidä paikkansa, vaan EU on etenemässä pikemminkin hallitusten välisen järjestelmän suuntaan.
Demokraattisissa vaaleissa ei ole tyhmiä ehdokkaita eikä tyhmiä äänestäjiä. On olemassa vain ehdokkaita ja äänestäjä on loppupeleissä kuningas. Median tehtävä on tarkastella kaikkia ehdokkaita ja näiden sanomisia kriittisesti, mutta maltilla ja oikeudenmukaisesti. Olennaisiin asioihin keskittyen.
