Helsingissä on käynnissä vuokralaisen markkinat, uutisoi Helsingin Uutiset. Monet tyhjillään ammottavat vuokra-asunnot ovat saaneet vuokranantajat kokeilemaan erilaisia keinoja uusien asukkaiden houkuttelemiseksi. Vuokrista tarjotaan alennuksia, ja isoista vuokranantajista esimerkiksi Sato tarjoaa yhdessä kohteistaan kesäkuulle jopa ilmaista asumista.
Postipuistossa yksityiseltä vuokranantajalta asunnon vuokrannut Miia Kainulainen toteaa HU:n haastattelussa, että ilmainen asumiskuukausi saattaisi houkutella vuokrasopimuksen solmimiseen. Vuokrauksen kylkiäisenä saatetaan tarjota myös esimerkiksi autopaikkaa tai saunavuoroa.
– Silloin asuntoa olisi helpompi ainakin vaihtaa. Tai jos minulla olisi auto, niin parkkipaikka voisi vaikuttaa, Kainulainen sanoo.
Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita sanoo, että erityisesti vuokra-asteen tippuessa erilaiset alekampanjat alkavat houkuttaa vuokranantajia.
– Toinen vaihtoehto olisi alentaa kohteen vuokraa, mikä ei kiinnosta sijoittajia. Yhden kuukauden asuminen ilman vuokranmaksua on vuokranantajalle edullisempi vaihtoehto, Viita toteaa.
Viitan mukaan vuokralaisten kiinnostus kalliimpiin asuntoihin on saattanut laskea esimerkiksi asumistuen leikkausten uhan takia.
– Jos tietää tarvitsevansa asumistukea, ei tällainen kuukauden ilmainen asuminen johda pitkälle, Viita sanoo.
Sato aloitti toukokuussa Oulunkylässä Kesäkuun vuokra 0€- kampanjan. Liiketoimintajohtaja Arto Aalto kertoo, että tyhjillään olevat asunnot ajoivat kampanjan lanseeraamiseen.
– Haluamme toki, että kiinteistöissämme ei ole tyhjiä asuntoja. Se on parempi sekä meille että asukkaillemme, Aalto sanoo. Aallon mukaan asuntojen täyttyminen suojaa myös muita asukkaita vuokrankorotuksilta.
Suomen suurin vuokranantaja, eli Helsingin kaupungin asunnot (Heka) ilmoitti taannoin nostavansa vuokriaan arviolta jopa yli kymmenen prosenttia. Hekalla on noin 50 000 asuntoa.





